tiistai 31. joulukuuta 2013

Jännittää

Vielä pari tuntia ja aisuri-mieheni luovuttaa minut, jotta voin luopua neitsyydestäni.

Vielä muutama tunti ja nuolen erään pariskunnan miehen kalua samalla kun hänen vaimonsa nuolee klitoristani. Menetän tänään neitsyyteni naisen kanssa suudellessa. Aion maistaa hänen pilluaan ja kokea mille se tuntuu kun nainen suutelee ja nuolee.

Jännitän tätä ehkä enemmän kuin eka kokemustani, mutta olen päättänyt olla avoin ja antaa hetken viedä. Miksi kaltaistani naista voi kutsua? Nainen, joka kokee olevansa hetero, mutta antautuu naiselle. Bi-seksuaaliksikaan en itseäni tunnista, koska en varsinaisesti tunne vetoa naisiin.

Onko kaltaisiani enemmänkin?

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Hyvää joulua rakkaat!

Hyvää joulua rakkaat lukijat.

Kiitos upeista kommenteista syksyn aikana ja mukana olosta.

Jouluna on aika jakaa lämpöä ja rakkautta läheisille pyyteettömästi.

Uusi vuosi on minulle seuraava ISO askel erotiikan saralla. Silloin astun taas uuden kynnyksen yli....

Hyvää joulua, tasapuolisesti.

t. Janita

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Toivottavasti sinulla on tänään aikaa hengähtää läheistesi kanssa. Sytytä kynttilä ja ole onnellinen siitä, että saat elää ja olla melko turvallisessa ympäristössä.
Tuskinpa itsekään harrastaisin näitä elämän iloja, mikäli olisin sattunut syntymään maanosaan, jossa nainen kivitetään kuoliaaksi, koska sattui tulemaan raiskatuksi.

Tänään nautin suomalaisuudestani, näytän lämpöni läheisilleni ja rakastelen mieheni kanssa kauniisti ennen unille menoa.

Ota sinäkin vinkistä vaari ja kohtele tänään kumppaniasi ymmärtäen, elämästä nauttien.

Hyvää itsenäisyyttä kaikille!

T. Janita

Ps. Ensi viikolla palaan kevääseen.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Täydennystä viikonloppuun!

Minulta kysyttiin hetki sitten kommenteissa tuosta viettämästämme huippukivasta viikonlopusta, että "ei kait se pelkästään siihen lauantain aamupäiväsessioon päättynyt?", joten tässä vielä viikonloppuun liittyvää täydennystä.

-----------------------------

Vietetystä viikonlopusta jäi varsin innostunut olo. On se vaan kumma juttu, että mitä enemmän saa hyviä kokemuksia, niin sen enemmän niitä elämäänsä kaipaa. Saa nähdä miten tämä "riman" nouseminen vaikuttaa tulevaisuudessa. Toki täytyy ottaa järki käteen ja ymmärtää, että moisia luxus-viikonloppuja ei muutenkaan voi tehdä jatkuvasti. Ei riitä aika, eikä rahat. Onneksi pikapano ravintolan vessassa on kokematta. Se lienee melko ilmaista, joten on jotain mitä odottaa. :-)

Vaikka jotkut saattaisivat kaivata tarkempia yksityiskohtia siitä, miten lauantai jatkui, niin ehkä tuo suurin kliimaksi tuli koettua silloin aamulla. Lauantai-aamun alkoholin kanssa läträämisestä en voi olla kovin ylpeä, mutta toisaalta ehkä kokemus oli riettaampi ja "raivoisampi" juuri siihen liittyen. Muistan Anna-Leena Härkösen todenneen joskus, että parasta parisuhdehoitoa on tuplawiski ja pornovideo. Taidan olla samaa mieltä vaikka vähän huono omatunto onkin.

Lauantaina teimme porukalla ruokaa ja toimin vastineeksi miesten palvelusneitona. Olin nättinä ranskalaisena sisäkkönä ja jossain vaiheessa toteutui myös aiempi lupaukseni loppuillan asusta. Viittasin siihen tässä kirjoituksessani.

Sen verran mieheni palasi aisurin rooliin lauantaina, että vietin yöni nukkuen näiden kahden miehen välissä. Kun sänky oli erikoisen leveä,  niin homma toimi varsin hyvin. Onneksi eivät olleet kovia kuorsaamaan, sitä en kestä liiallisessa mittakaavassa. Mieheni nukkui yksin omassa huoneessaan, jonne hänet "suljettiin" jo kello 22:00 ja lupa ei ollut muuhun liikkumiseen kuin käydä korkeintaan toiletissa. Aamulla sai poistua huoneesta aikaisintaan klo 06:00 ja velvollisuutena oli valmistaa aamupala sekä tarjoilla se meille sänkyyn. Hän hoiti roolinsa tyylillä ja nautti tilanteesta ilmiselvästi.

Mieheni sulkeuduttua huoneeseensa siirryimme aikuisten leikkien pariin ja yritin ehkä aavistuksen lisätä mieheni tuskaa/nautintoa voihkimalla pariin otteeseen extra lujaa, että oikein kuulisi miten Janitaa naidaan. Ei kuulemma olisi tarvinnut ylimääräistä volumea lisätä. Muuten hiljaisessa ympäristössä oli kuulemma joka kahahduskin kuulunut. Lisäksi mieheni kertoi, että oli ollut upean, kiusallisen tuskaista, maata pimeässä huoneessa ja jotenkin kuulo oli herkistynyt joka nyanssille.

Jotakuta saattaa ihmetyttää mikä järki on ottaa tällaisia sisäkön rooleja sun muita, mutta itse koen, että on upeaa elää noita rooleja. Siitä huolimatta, että olin objekti tai mieheni oli lauantai yön aisurin roolissa olimme kaikki hyvin tasavertaisia ja jokainen toi tilanteeseen jotain itsestään. Jos tilanne olisi ollut sellainen, että joku olisi halunnut imeä hyötyä pelkästään itseensä, ilman että olisi antanut tilanteeseen mitään, kaikki olisi ollut tyhjää ja hyödytöntä. En leikkisi sellaisten ihmisten kanssa näitä leikkejä.

Viikonlopun huisin yllätys oli lelu, joka on mennyt minulta ohi aivan kokonaan. Minua jopa kiusoiteltiin, koska moinen nautinnon väline on mennyt täysin ohitse vaikka kuulemma KAIKKI ovat moisella leikkineet. Ok, olen ollut viimeiset 15 vuotta muussakin, kuin seksuaalisessa tyhjiössä. :-)

Tilasin lelun heti ensimmäiseksi maanantaina ja olen leluttanut sillä lähes päivittäin ja antanut sillä hoitoa muillekkin. Saattaa olla, että yllätytte tästä salaperäisestä nautinnon tuottajasta, mutta teki mieli kiusoitella Teitä.

Mun uusin suosikki lelu löytyy tästä!

:-)

Arvasitko oikein?


t. Janita

Ps. Sunnuntaina lähdettiin kukin omille teillemme. Tasavertaisina ja nauttineina.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Näin Janita löytää sinut - Tai sinä Janitan!

Tasaisin väliajoin saan privakysymyksiä.

Ensimmäinen on, da daa, yllätys, yllätys. "Kuinka sua pääsee panemaan?" ja toinen muutamaan otteeseen esille tullut kysymys tai kommentti on ollut juuri siitä, että kuinka/mistä olen/olemme löytäneet sopivaa seuraa ja kuinka varmistua seuran täysipäisyydestä. Yritän tässä vastailla näihin.

Minulla on kerronta hivenen hyppinyt aikajaksolla keväästä nykyhetkeen ja takaisin, mutta jahka pääsen keväästä hieman eteenpäin kerronnassa, niin voin valottaa, että kyllä sellainen huonokin kokemus löytyy. Tämä negatiivinen kokemus liittyi siihen, että tämä, nautinnon jumalaksi itseään mainostanut mies oli lähettänyt itsestään 10 vuotta ja 20 kiloa vanhan valokuvan. Voin kuulkaa kertoa, että Janitalla asui hämmennys keskellä suuta kun mies TÄYTTI näkökentän. :-)

Mistä seuraa etsitään?

Riippuu tietenkin strategiasta. Me aloitimme etsimään netin kautta seuraa ja olemme löytäneet siihen pari lainalaisuutta. Käytät sitten ns. ilmaisia tai maksullisia treffipalstoja, niin voit valita sieltä profiilien perusteella miellyttävimpiä kohteita ja kirjoittaa heille. Meitä Aisuri tai kimppaharrastajia on kaikista yhteiskuntaluokista, joten valitse sieltä ilmoituksista sellaisia tekstejä, jotka tuntuvat sinusta turvallisimmalla ja ovat lähinnä omaa persoonakäsitystäsi. Joitakinhan saattaa kiinnostaa juuri nuo suorasukaisen rasvaiset: "Kuinka sua pääsee panemaan?", sanat, mutta ei minua, eikä meitä.

Valtaosan tavatuista henkilöistä olemme löytäneet oman ilmoituksemme kautta. Olemme ilmoitelleet satunnaisesti iskurissa ja sen lisäksi minulla on profiili kahdessa eri maksullisessa deittiportaalissa. Maksullisten treffiportaalien kautta seuran löytämisessä on yksi iso ero verrattuna näihin ilmaisiin palveluihin. Ero on siinä, että maksullisessa treffiportaalissa henkilöt ovat keskiarvoisesti enemmän tosissaan. Mukana olevat ovat tehneet investoinnin, sitoutumisen, kun taas ilmaisissa on ollut enemmän feikkejä tai epärehellisiä, koska siellä on esim. mahdollista, että voit vastata eri sähköpostiosoitteista erilaisia vastauksia jos eka ei ota onkeen.

Vaikkakin tässä hivenen nostatan maksullisen portaalin brändiä, niin pitää muistaa, että esim. ensimmäisen upean miehen nappasimme juuri iskurin kautta.

Olkoon ensikontakti tapahtunut sitten puolin tai toisin, niin omalta osaltamme olemme kirjoitelleet kovastikin reilun kymmenkunta viestiä puolin ja toisin mahdollisen ehdokkaan kanssa. Oleellista meille on ollut sellainen hyvän henkilökemian syntyminen jo tekstin perusteella. Lisäksi olemme tehneet jossain vaiheessa kirjeenvaihtoa puhelintreffit ja meistä molemmat olemme jutelleet ehdokkaan/ehdokkaiden kanssa. Huomaa, että jos ihminen ei pysty järjestämään itselleen aikaa sopivaan juttutuokioon puhelimessa, niin hän tuskin pystyy järjestämään aikaa tapaamiseenkaan. Emme soita puheluita omasta numerosta, vaan käytämme prepaid-numeroa.

Kun yhdistelee kolme asiaa.
Valokuva + Kirjoitettu teksti + Puhelintuokio = Mahdollinen ensitapaaminen.

Noista kolmesta muodostuu kyllä mielestämme fiksu yleiskuva, jonka perusteella on mahdollista sopia tapaaminen. Olemme suosineet tapaamisissa aina paikkoja, jossa voi kohtuudella seurustella vaikka yhden lasillisen ääressä, ihan julkisella paikalla. Mihinkään suoraan hotellihuonetapaamiseen emme/en ole ikinä lähtenyt.

Yleisesti ottaen olemme laittaneet merkille, että kun rupattelee ja kirjoittelee ihmisten kanssa hetken, saman yhteisesti kiinnostavan aihepiirin parissa, niin henkilökemiakin on toiminut kohtuullisen hyvin kaikkien kanssa. Toki mekin olemme menneet puihin valokuvan ja puhelinkeskustelun jälkeen, mutta sehän kuuluu asiaan. Ei kaikille pidä antaa, eikä kaikkien pidä antaa minulle. :-)

Koska osaa porukkaa kiinnostaa, että mitä palveluita käytämme, niin tosiaan, ilmoittelemme satunnaisesti iskurissa ja sen lisäksi profiili löytyy Victoria Milanista ja Flirtistä. Ehkä tällä hetkellä eniten tulee käytettyä tuota Victoria kun sinne on Premium-jäsenyys. Iso osa kontakteista ei johda yhtään mihinkään, vaan jää ns. kirjoittelun asteelle.

t. Janita

Ps. Mikäli noista ei löydy sopivia vaihtoehtoja, niin muistutellaan vielä seuraavista mahdollisuuksista.

www.deitti.net
www.eliittikumppani.fi
http://treffit.suomi24.fi/site/login

ps2. Millaisia kokemuksia teillä on eri deittipalveluista. Mahtavinta on toki iskeä se sopiva ravintolasta. Siihen liittyy omanlainen tunne Aisurin katsoessa sivusta, kun narttua viedään.











tiistai 12. marraskuuta 2013

Ihana viikonloppu jatkuu edelleen


Olethan lukenut viikonlopustani ekan osan, joka löytyy täältä
Ja sitten vielä toisen osan joka löytyy täältä

Muistin virkistämiseksi, edellisestä viimeinen kappale kopioitu tähän.

....
Viimeistelin itseni. Otin käsiraudat ja laitoin sen toisen lenkin oikeaan käteeni. Samalla tajusin, että haluan liitää humalassa tulevan hetken ja join kuoharia reilusti järjen edelleen väittäessä vastaan. Ainoa ajatus oli ehkä, että antaa mennä. On outoa millaisen otteen tämä kaikki on saanut minusta. Kulausten jälkeen laitoin itselleni silmämaskin ja haparoiden suljin käsiraudat selkäni takana. Siirryin keskelle sänkyä, vatsalleni makaamaan ja jäin odottamaan. Harmitti, että olin laittanut käteni selkäni taakse. Olisi ollut kiva kosketella pimppaa....
....


Makasin sängyllä ja kuuntelin kuinka miehet juttelivat takkahuoneessa. Ärsyynnyin hieman, sillä olin kuulevani sanoja, jotka eivät mitenkään liittynyt siihen, että ihanaan korsettiin sonnustautunut kiimainen nainen käsiraudoissa ja hiprakassa odotteli miehiä hoitelemaan itseään. Mitä helkkaria jääkiekko ja Selänteen hampaat kuuluivat tähän? Juuri kun ajattelin, että kiepautan käteni jalkojen kautta eteen, pitääkseni kostoksi omaa kivaa, kuulin jonkun lähestyvän. Otin nopeaasti viettelevän asennon vatsallani maaten. Nostin toisen jalkani sivulle reilusti koukkuun ja annoin vakoni loistaa ovelle tulijalle. Yritin myös jotenkin olla alistuneen näköinen käsiraudoissani vaikkakin pidin huolen, että peppu oli halukkaasti vähän pystyssä ja heilautin sitä jopa kutsuvasti. Sillälailla kiimaisen keimaillen, ylikorostuneesti. Kuulin heti, että ovella käyneen askeleet hipsivät nopeasti takkahuonetta kohden. Nyt alkaisi tapahtumaan sillä miesten askeleet lähestyivät makkaria.

"Mitäs täältä löytyykään?", kuului ovelta. "Onko joku kyrvän puutteessa vai mitä täällä uikutetaan?", ääni kuului omalle miehelleni. Sytyin toiveeni mukaiseen rooliin heti, sillä edellisenä iltana olimme jutelleet fantasioista ja olin kertonut, että joskus olisi kiva olla alistettuna ja saada lujaa ja paljon. Tavallaan saada turvallisesti kokea kuinka suu ja pillu täyttyy yhtäaikaa kyrvästä, vähän rajusti, alistetusti. Olin tyytyväinen, että miehet olivat heti oivaltaneet mitä ajoin takaa. Tajusin henkisen tilani olevan jossain litisevän kiiman ja nymfomanian välimaastossa.

Makasin avuttoman oloisena vatsallani. Minuun tartuttiin lujasti lanteilta ja vedettiin voimakkaalla otteella sängyn reunalle. Samassa vetäjä käänsi minut vatsaltani selälleni ja nosti molemmat jalkani ylös. Peppu sängyn reunalla, miehen kannatellessa jalkojani tunsin kuinka hän tarjosi heti kyrpäänsä häpyhuulilleni. Ilokseni sain juuri sitä mitä olin mielessäni tilannut, sillä saatuan kalun sisääni hän alkoi välittömästi, minusta välittämättä tyydyttää itseään vauhdikkaasti. Toinen miehistä ahdisteli lujasti rintojani, retkautti korsetin yläosaa sen verran pois, että nänni hyppäsi esiin. Tunsin miten huulet puristivat nänniäni ja kieli lipoi ahnaasti rintaani. Käsiraudat eivät pehmusteistaan huolimatta tunnu aivan parhaalle, mutta yksi aisti pimeänä, alistettuna, otin miesten kiimaa vastaan. Rintojeni kimpussa ollut siirtyi taakseni sängyn päätyä vasten istumaan ja veti minut lujasti toisen miehen kyrvästä irti itseään vasten istumaan. Tunsin hänen hampaansa niskassani sekä kovan kalunsa käsiäni ja selkääni vasten. Juuri sisälläni ollut mies oli ilmeisesti noussut sängylle seisomaan, sillä kumille maistuvaa kyrpää työnnettiin juuri suulleni. Ahmaisin sen suuhuni liian ahnaasti, joten sain hetkellisen yökkäysreaktion. Vedin happea ja imaisin peniksen uudelleen sisääni. Siinä kyrpää imiessäni tunsin edelleen miten nousuhumala virtasi suonissa. Ahmin ja ahmin kyrpää aivan hulluna. Olisi tehnyt mieli ottaa Silmänaamio pois, mutta se ei onnistunut enkä toisaalta sitä viitsinyt pyytääkään. Nyt tunsin kuinka oma mieheni tuli nuolemaan pilluani. Mies jonka sylissä olin, antoi minun nojata itseensä samalla kun hänen vasen kätensä kähmi lujasti rintaani. Oikea kätensä ylsi väristämään klitoristani samalla kun mieheni kieli liikkui villisti häpyhuulillani.

Mies vetäytyi suustani ja poistui jonnekin. Tilanne jatkui oman mieheni vetäessä minut vastaavasti toisen miehen sylistä sängylle, edelleen selälleni ja tuli kovasti seisoen sisääni. Hän nosti tutusti jalkani olkapäilleen ja aloitti nussimaan minua edelllisen miehen esimerkin mukaisesti lujaa. Kaikki tapahtunut meni yhtenä huminana päässä läpi ja tuntui vain kyrvän ihana liike sisällä kun käsiraudat estivät minua elehtimästä. Samalla kun mieheni alkoi karjahdella pikaisessa orgasmissaan oli äsken takana ollut mies tullut viereeni polvilleen ja ohjasi kaluansa suuhuni. Imin pääkenossa ja kyrpä lipsahteli suusta, jonne mies sen aina korjasi. Välittömästi mieheni noustua päältäni, siirtyi itseään imettänyt panoimiehen paikalle. Hän tuli hajareisin polvilleen eteeni ja asetti aseensa pillulleni, tullen sisälle. Hän otti samalla jaloistani kiinni, liitti ne tiukasti vierekkäin yhteen ja nosti molemmat jalat tikkusuorana kattoa kohden. Sitten hän liimasi ne käsillään rintaansa vasten ja nostatti niiden avulla peppua ilmaan. Asento, jota en ollut koskaan aiemmin kokeillut tuntui mielettömän hyvälle. Kalu nytkyi lyhyesti sisälläni ja osui jotenkin eritavalla pimpan yläosaan, aivan kuin olisi hieronut sitä kuuluisaa g-pistettä. Toinen vieraista miehistä oli tullut viereeni. Tässä menossa korsetti oli löystynyt ja tippunut alemmas paljastaen molemmat rintani. Joku imi nännejäni ja taas joku kiusasi klitoristani kolmannen miehen pannessa minua tuolla upealla tavalla. Orgasmini vyöryi päälle yllättäen. Se kasvoi huimiin mittasuhteisiin ehkä nopeammin kuin koskaan ja laukesin yhtenä huutona kolmen miehen kiusatessa minua. Minua pannut mies laukesi muutama työntö oman orgasmini jälkeen.

Olin tyydytetty. Kolme miestä oli imettänyt ja pannut minua. Minä silmät peitettynä, käsiraudoissa värisin suttuisena korsetissa ja stayupeissa. Korkokengät olivat tippuneet kyydistä jossain vaiheessa. Kysyin lisää juotavaa. Joku miehistä istui taakseni aiempaan tapaan. Nosti kilisevän lasin huulilleni ja sanoi:"Juotko kaiken, tässä on 4 cl wiskiä?" Olin halukas hullu. Join kaiken kerralla ja vielä halusin päälle kulauksen kuoharia. Minua sylissä pitävä mies otti lasissa olleen jääpalan ja kuljetti sitä nänniltä toiselle. Oliko se wiskin ja jään yhteisvaikutusta, mutta nännini jäykistyivät aivan kivikoviksi ja sylissään pitävä mies kysyi, että olenko saanut tarpeekseni. Nyökkäsin ja sanoin, että riittää hetkeksi. "Nythän se vasta alkaa", sanoi toinen vieraista miehistä. Minä en ole vielä saanut tarpeekseni ja kohta tulee munaa, niin että tuntuu. Mies nappasi minut sängystä syliinsä kantaen toiseen huoneeseen. Tuntui turvattomalta kun kannetaan kädet seläntakana, silmät peitettynä. Tajusin kuinka minut laitettiin vatsalleni sohvan selkämystä vasten, jalat sohvan takana lattialla. Tajusin, olevani pinteessä. Wiski kohisi päässäni ja olin perse pystyssä sohvalla, naama vasten istuinosaa ja voin arvata mille pilluni näytti takaapäin. Se näytti tyrkylle ja nussittavalle. Tuli myönteisessä merkityksessä todella huoramainen olo ja ymmärsin heti, että nyt ei säästellä. Mies nussi minua armotta takaapäin ja kieltämättä pilluni oli juuri oikealla korkeudella hänelle. Hän veti käsistäni itseensä päin ja välillä kasvoni olivat sohvatyynyissä, välillä taas ilmassa, pillu tiukasti kaluaan vasten. Ilmiselvästi hän oli ollut tässä huvilassa ennenkin. Tuntui, että mies kesti ja kesti. Itselleni tuntui täysin mahdottomalle saada orgasmia, mutta tilanne oli todella kiimainen ja kiihottava. En ollut tiennyt, kuinka halvaksi itsensä tunteva, voi kokea tällaista ylemmyyttä? Ihanan kiimaista tyydyttää kolme miestä.

Aktin  jälkeen miehet avasivat minulta käsiraudat ja vahingossa sokaisivat valolla, ottaessaan silmämaskin pois silmiltäni. Käsiraudat toivat nautintoa, mutta erityisesti sitä toi silmämaski, joka pakotti keskittymään nauttimiseen ja kosketuksen aistimiseen.

Tuntui myös tärkeälle, että miehet halasivat minua hyväksyvästi, veivät takaisin saunaan ja suihkuun. Pesivät minut kauniisti. Suihkun jälkeen minut kuivattiin, rasvattiin ja peiteltiin päikkäreille. Laskuhumala kiusasi joten otin varulta buranan ja ison lasin vettä.

Kuka arvaa, mille minusta tuntui herätessäni?

maanantai 11. marraskuuta 2013

Ihana viikonloppu jatkuu

Sinun kannattaa lukea ensin http://janitanmaailma.blogspot.fi/2013/11/olipa-ihana-viikonloppu.html
koska juttu jatkuu tässä....

Hetken hiljaisuuden jälkeen joku kosketti minua kiellellään....

Pidin silmiäni suljettuna ja nautin tilanteesta. On outoa, millainen nautiskelijanarttu minusta on tullut tällä reilu puoli vuotta kestäneellä matkallani. Jotenkin tunsin olevani kaiken tuon tilanteen päällä ja annoin silmieni pysyä kiinni. Tunsin kuinka toinen mies tuli levittämään jalkojani ja nuolija vaihtui lennosta. Pidin edelleen silmät kiinni ja annoin itseni huohottaa kuuluvasti. Tunnistin toisen miehen nuolentatavasta, että hän on oma kultani. Hänen tapansa toimia ryhmässä on ollut tällä kertaa jotenkin tasavertaisempi muiden kanssa ja aisuriasenteesta ei ole tietoakaan. Tunsin kuinka mieheni nousi pois ja jatkoin lauteilla oloa edelleen silmät kiinni. Vein uudelleen sormeni hävylleni ja  kysyin kiusoittelevasti, että:"Kaksiko vain, eikös täällä ole kolme miestä?". Jalkoihin tartuttiin uudelleen. Mies otti molemmilla käsillä ranteistani kiinni ja piti niitä tiukasti lauteita vasten. Hän viimeisteli edellisten miesten nuolemiset hyvin miehekkäästi. Hän antoi koko kielensä leveyden painua lujaa pimppiäni vasten ja hän nuoli vaatitavasti. Lujaa... ehkä liiankin.

Aukaisin silmäni ja riuhtaisin käteni irti. "Nyt saa riittää tällainen", kommentoin. Menehän paikallesi komensin tätä toista vierasta miestä. Kaikilla kolmella seisoi kalut tiukasti kun he istuivat minua vastapäätä. Tajusin, että humala oli ottanut minusta otteen ja sen rohkaisemana menin oven puoleisimman miehen luokse ja otin hänen kullinsa huulieni väliin. Pumppasin skumppa päässä kohisten kalua kymmenkunta kertaa suussani ja siirryin mieheni jalkojen väliin toistaakseni äskeisen. Sitten kolmannen ja kierros uudelleen. Kun olin päättänyt suihinottokierrokseni laskeuduin meisten yllätykseksi laudetasanteelta suihkuhuoneeseen. Pyysin miehiä antamaan minulle varttitunnin etumatkaa suihkun jälkeen sillä minulla oli ajatus.

Suihkusta päästyäni kuivailin itsenäni takkahuoneessa ja elvytin ihoani rasvalla. Kuohari kohisi edelleen veressäni ja koin oloni jotenkin vastuuttomaksi. Se oli sellaista riettautta ja uhmakkuutta jota tunsi joskus teininä nousuhumalassa. Ylielämistä. Saunasta kuului kolmen miehen naurun remakkaa. Tunsin miten kiima kutitteli sisintäni.

Jääkaappi sattui eteen matkalla makuuhuoneeseen. Nappasin mukaan uuden isomman pullon kuoharia vaikka huomasin ajattelevani, että se ei välttämättä ole hyvä ajatus.  Olimme mieheni kanssa saaneet käyttöömme suurimman makkarin. Siinä oli kaksi 120 senttistä runkopatjaa vierekkäin ja päädyssä oli upea pehmustettu sängynpääty. Päädyn yläpuolella oli iso peili vaakatasossa. Sellainen josta miehet saattoivat katsella naisen kasvoja samalla kun nussivat tätä takaapäin. Tai nainen ihastella itseään kun ratsastaa miehen päällä. Sängyn toisella puolella oli seinän mittainen liukuovisto. Täynnä hopean harmaata peiliä. Tulisin kohta saamaan kullia peilisalongissa! :-)

Olin kuivatellut hiukseni ja kuulin kuinka joku miehistä oli suihkussa. Taiteilin hiprakassa päälleni korsettimaisen yläosan ja stayupit. Asettelin korkokengät jalkaan kuoharia juoden ja tiesin, että olen kohta aivan liian humalassa, mutta annoin mennä. Halusin olla portto jota käytetään hyväksi ja nussitaan kunnolla. Miehet eivät tienneet vielä mitä tuleman pitää, mutta vielä hetki ja olisin valmis.

Viimeistelin itseni. Otin käsiraudat ja laitoin sen toisen lenkin oikeaan käteeni. Samalla tajusin, että haluan liitää humalassa tulevan hetken ja join kuoharia reilusti järjen edelleen väittäessä vastaan. Ainoa ajatus oli ehkä, että antaa mennä. On outoa millaisen otteen tämä kaikki on saanut minusta. Kulausten jälkeen laitoin itselleni silmämaskin ja haparoiden suljin käsiraudat selkäni takana. Siirryin keskelle sänkyä, vatsalleni makaamaan ja jäin odottamaan. Harmitti, että olin laittanut käteni selkäni taakse. Olisi ollut kiva kosketella pimppaa....


Jatketaanko tätä huomenna?




maanantai 4. marraskuuta 2013

Olipa ihana viikonloppu.

Olipa ihana viikonloppu.

Sain kokea viikonlopussa, mille maistuu hyvä ruoka ja viini sekoitettuna kahteen upeaan gentlemanniin omaa miestä unohtamatta.

Sain kokea periaatteessa kolme seksuaalisuuden elementtiä viikonlopun aikana.

Aikataulu muuttui hivenen ja pääsimme mökille jo perjantaina. Kyseinen mökki oli tyyliä business, porealtaineen ja hierovine tuoleineen. Tuollaisessa viihtyy hienosti viikonlopun ja ylikin, mutta pakko tähän todeta, että tykkään kyllä valtavasti "kolmen koon" mökeistäkin. Siis kaivo, kantovesi ja kynttilä tyylisistä askeettisista. Siellä on enemmän luonto ja ihmisyys läsnä.

Mutta perjantaiksi nämä kaverukset olivat kattaneet hyvän viini-illallisen koko seurueelle. Haudetut juurekset tekivät kauppansa hirven paistin kera. Illalla minua palvottiin ja pidettiin kauniisti hyvänä. Kanssani rakasteltiin rauhassa nautinnolla.

Lauantaina aamulla saavuin kolmen miehen kattamaan aamupalapöytään kuningattarena. Aamu alkoi kuohuviinillä, hedelmillä ja croissanteilla. Huomenten jälkeen vaivautuneisuutta kesti ehkä viitisen sekuntia, kun jo naurettiin ja vitsailtiin, että mitä tänään saisi olla. Huomaamatta humalluin kuoharista ja päädyimme aamupalan jälkeen neljästään saunaan. Sauna oli varustettu kaksilla vastakkaisilla lauteilla. Minä istuin yksin toisella puolella miesten ollessa kolmistaan vastakkaisella.
Sen verran olen kesän aikana vapautunut, että käytin tilanteen hyväkseni kiusatakseni miehiä.

Miehillä oli oluet ja minulla piccolo-pullo kuoharia. Miehet olivat nauravaisia, kuten minäkin. Ottaessani hörpyn kuoharista, sen kuohu yllätti ja juomaa purskahti päälleni. Pyyhin kuoharia sormillani iholtani ja nuolin sormiani provosoiden. Näytöstyyliin jalkojeni ollessa auki, vein etusormeni häpyhuulieni väliin ja koskettelin itsenäni hitaasti miehiä katsellen. Yllätyksekseni mieheni kalu ampaisi näystä ensimmäisenä pystyyn ja kaverusten melkein heti perässä. Harmittelin kovin, että miehiä ei olisi ollut neljää lisää. Olisi kerrankin voinut sanoa aidosti: "Seven Up". Nauru täytti saunan, mutta se hiljeni aika nopeasti, sillä suljin silmäni ja annoin sormieni liikkua pillussani.

Hetken hiljaisuuden jälkeen joku kosketti minua kiellellään....







maanantai 28. lokakuuta 2013

Palataan ajassa kevääseen

Palaan aikaan Sain ensimmäisen kerran vierasta ja erityisesti sunnuntaina-kotona-naituna-ja-nautittuna jutun jälki-osioon.

Maanantai meni varsin iloisissa merkeissä töissä. Yllättäen, en tuntenut mitään sen kummempia tunnontuskia viikonloppuun liittyen. Toisaalta monet työkavereiden sanat kahvitunnilla saivat painokkaampia merkityksiä kuin normaalisti. Tilanne liittyi siihen, kun kysyin hetki sitten eronneen n. kolmekymppisen miehen viikonlopusta viattomasti kahvitunnilla: "Miten "matin" viikonloppu?"
Vastaus yllätti ja sai minut hetkeksi täysin epäluuloiseksi, että olenko kärähtänyt. Hän nimittäin totesi, että iski baarista kyltymättönän keski-ikäisen rouvan ja pani sitä koko viikonlopun.....

Klurps! Oliko tuo vihjailua? Tiesikö hän jotain? Onneksi tämä "matti" sitten jatkoi, että no ei todellakaan. Ei kuulemma tylsempää viikonloppua ole ollut vuosiin. Onneksi samassa tajusin, tuon hänen huumorintajunsa. Se oli yleisestikin juuri tuollaista, puoli hervotonta. Normi asiakaspalvelutilanteissa hän on tosi hyvä ja kohtelias, mutta kahvitunnilla juttu lentää levottomana.
Juttu jatkui läsnäolijoiden osalta levottomana ja itse ajattelin, että "Kunpa arvaisitte mitä minä tein..."

Kotiin päästyäni oli vuorossa perheen ruokkimista, silitystä ja sen sellaista yleistä kodin hoitoa. Mies tulisi kotiin vasta myöhään illalla. Paloin halusta päästä kertomaan tuosta kahvituntikommelluksesta hänelle.

Olin kotona jo vällyjen alla, kun mieheni saapui kotiin. Näin olemuksesta ja käytöksestä, että kaikki ei ollut kunnossa. Pelotti, että oliko tuo viikonlopun kokeilu pilannut jotain väliltämme. Miksi hän oli kuin myrskyn merkki... tai ehkä ennemminkin poissa oleva.

En noussut vuoteesta, jäin odottamaan. Mies tuli pikaisen iltapalan ja peseytymisen jälkeen viereeni.
Päätin tarttua heti asiaan ja kysyin, että "Onko joku vialla, mikä hätänä. Harmittaako viikonloppu?"
Mies kielsi minkään olevan pielessä.

Kysyin, saako tulla lusikkaan ja latauduin hänen selkäänsä vasten. "Kerro nyt, mikä hätänä?", kysyin.
"Harmittaa", hän vastasi. "Mikä?", kysyin lämpimästi ja luottamusta herättäen. "Kerro!".

Mieheni oli vaivautunut, mutta avautui hetken kuluttua. Hän kertoi, että on pettynyt itseensä. Hän oli luvannut, että ei aio laueta ennen kuin kuukautiseni on ohi ja pääsee ns. nuolemaan minua vieraan jäljiltä, mutta hän ei ollut pystynyt mitenkään pidättäytymään. Eilinen seisokki oli ollut huumaava ja tunne oli jatkunut töissä  suorastaan tuskallisena. Päivällä oli tullut Pekalta kiitosviesti viikonlopusta ja sekin oli saanut hänet aivan kiimaiseksi. Homma oli sitten ratkennut siihen, että iltapäivän kokousten välissä hän oli tyydyttänyt itseään työpaikan vessassa.

Nyt  hän oli niin pettynyt itseensä, että miten upeaa olisi ollut jos olisi pystynyt siirtämään oman tarpeensa tyydyttämistä lupaamaansa hetkeen. Kaikesta näki, että hän oli aidosti pettynyt itseensä.

Vähättelin tapahtunutta, enkä edes ymmärtänyt, että mitä väliä tuolla kaikella oli. Olen minäkin dildoillut monet kerrat itsekseni.

Nukahdin, mutta mieheni oli valvonut vieressäni pitkään, tällä kertaa hän ei ollut kuumana seisottamassa kyrpäänsä vaan ennemminkin hän valvoi harmistuneena siitä, että menetti ainutlaatuisen mahdollisuuden pidättäytyä.

Seuraavana päivänä mieheni ratkaisi asian lopullisesti. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

t. Janita

Ps. Arvatkaapa, kuka viettää halloweeniä oman ja kahden vieraan miehen kanssa ensi lauantaina luksusmökissä. Loppuillan asuste tulee olemaan tämä!




sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Blogin ulkoasusta kommentti sekä pieni kysely sinulle.

Sain jo aiemmin palautetta, että teksti erottui blogissa huonosti ja nyt sain tähän uudelleen palautetta. Eräs ystävävällinen mies kertoi, että lähes kymmenen prosenttia miehistä ovat puna-vihersokeita ja teksti puuroutui edellisillä väriyhdstelmillä.

Nappasin tuolta bloggerista jonkun perustaustan, joten nyt saanevat kaikki puna-vihersokeatkin selkoa. Aiheesta lisää Vikipediassa.

Minua kiinnostaisi kovasti, että miten muuten lukijajakauma sukupuolten osalta menee blogissani. Ole rohkea ja jätä kommentti anonyymistikin. Oletko mies vai nainen ja mikä saa sinut palaamaan tähän blogiin uudelleen ja uudelleen.

Elämä on ollut varsin kiireistä, mutta yritänpä ensi viikolla puristaa parit tekstit varastoon.
Uskaltaisinkohan luvata, että keskiviikkoiltana olisi jotain pientä kertausta menneestä, mutta tee minut sintä ennen (ja jälkeenkin) onnelliseksi ja vastaa kommenttiosioon erityisesti, oletko mies vai nainen?

lauantai 12. lokakuuta 2013

Tänään luvassa suihinotto ideaparkissa.

Teen poikkeuksen tavoissani jännityksen lisäämiseksi sekä oman, että "Jannen" puolesta (hänen luvallaan tietenkin) ja ilmoitan tapaamisesta näin julkisesti etukäteen.

Tapaan hänet tänään iltapäivällä ideaparkissa kahvikupillisen merkeissä ja olen luvannut antaa hänelle suuseksiä jälkiruoaksi.

Jännittävää nähdä minkä paikan keksimme, vai päädymmekö etukäteen mietittyyn varapaikkaan. Toivottavasti ei.

Jännittävää päivää kaikille lukijoille.

T. Janita

maanantai 30. syyskuuta 2013

Naisnäkökulmaa vibraattorin valintaan.

Tuossa aiemmin anonyymi kyseli naisnäkökulmaa vibraattoriin liittyen.

Vastaan erikseen tähän, kun en osannut linkittää tuohon kommentti-osioon.

Oma ehdoton suosikkini on sauva, josta löytyy klitoriskiihotin. Yritin omasta sauvasta katsoa mallia ja merkkiä, mutta en ollut aivan varma. Oma sauvani on hyvinkin samanlainen kuin Tämä ihanainen.

Toinen tuote mistä on ollut yhdessä mieheni kanssa paljon iloa, on ollut sellainen ihan tavallinen penisrengas, jossa on kiihotin nystyröitä. Itse olen tykännyt enemmän tällaisesta jossa ei ole mitään värinää. On vaan älyttömän kiva ratsastaessa olla kalu syvällä sisällä ja aivan pienesti liikkuen hieroa klitorista tuota vastaan ja säätää tunnetta sitä kautta. Jotenkin ne kovaa värisevät ovat olleet aidon kanssa sekstatessa mulle turn ja off.

Jossain aiemmin tulikin ilmi toi mun suihkukaveri, jota tulee aina silloin tällöin käytettyä, mutta on tosiaan vähän hinnakas.

Mutta pitää muistaa, että mun ajatukset ja tuntemukset ovat omiani, joten ihan omalla riskillä vaan ostamaan sopivaa. Varmasti vaimoke näistäkin tykkää, mutta häveliäisyyttä näiden käyttöön saattaa liittyä, joten anna vaimon rauhassa harjoitella.... vaikka salaa....  :-)

t. Janita

Sunnuntaina - kotona, naituna ja nautittuna.

Aika palata taas ajan kaaressa kevääseen. Launtaina olin saanut ekan kerran vierasta ja yllättäen olin jännityksestä huolimatta osannut nauttia osastani varsin hyvin.

Sunnuntai oli edellisestä päivästä elpymistä. Onneksi osasin suhteuttaa olotilaani aiempiin hotelliviikonloppuihin, jolloin olimme viettäneet kahdenkeskistä aikaa ihan vaan mieheni kanssa.
Joka kerta on ollut mukava lähteä reissuun ja lähes joka kerta on myös sunnuntaina väsyttänyt.
Niin tälläkin kertaa. Sunnuntain iltapäivällä lapset saivat vanhemmistaan osansa ja mieheni kanssa pääsimme uudelleen keskustelemaan edellisen illan tapahtumista vasta nukkumaan mennessä.

Mieheni olisi ollut valmis palvelemaan minua sängyssä kaikin tavoin, mutta menkat yllättivät pari päivää etuajassa. Miehelleni kuukatiseni olivat pettymys, sillä hän oli kuulemma koko päivän miettinyt, kuinka saisi illalla nuolla vieraan höyläämää pilluani uudestaan ja uudestaan. Sukeuduin hänen kanssaan saman peiton alle ja annoin käteni eksyä hänen haaroihinsa. Miehelläni seisoi suunnattoman kovaa ja kysyin kaipasiko hän hivenen helpotusta? Ilmoitti kaipaavansa, mutta hän aikoi ryhtyä selibaattiin siihen saakka, että saisi toteuttaa toiveensa. Vaikka olisi aivan eri asia nuolla pilluani nyt vieraan jäljiltä, kuin myöhemmin, hän aikoi odottaa omaa lauekeamistaan siihen saakka, että kuukautiseni olisivat ohi ja hän pääsisi toteuttamaan toiveensa.

Mieheni kyseli, mille eilinen kokemus tuntui ja, että miten suhtaudun asiaan näin jälkikäteen. Kerroin, että ilta oli todella mukava, erityisesti sen vuoksi, että olin nähnyt sen merkitsevän myös miehelleni niin paljon.

Aloimme nukkumaan, käänsin selkäni ja ummistin silmäni. En ollut kuitenkaan kertonut miehelleni koko totuutta äskeiseen kysymykseen. Todellisuudessa olin nauttinut aivan hillittömästi tuosta kokemuksesta ja sieluni silmin kävin edellisen illan tapahtumia mielessäni läpi. Kun nukahdin, olen varma, että minulla oli hymy kasvoilla.

Mieheni oli maannut vieressäni pitkään. Maannut selällään, miettinyt eilistä ja seisottanut kyrpäänsä kivikovana, minun tuhistessa unilla.

t. Janita





torstai 26. syyskuuta 2013

Tänään eka kerta chatissa ja KAIKKEA oli tarjolla.

Tänään vietin hetken eräässä suositussa chat palvelussa.

En ole noita aiemmin harrastanut, vaan oma seura on toistaiseksi löytynyt ihan muista systeemeistä. Tarkoitus oli vähän tutkailla, että millaista seuraa ja miten sieltä olisi saatavilla. Täytyy sanoa, että kovasti iltapäivän meno yllätti. Puutteessa olevia sinkkuja ja varattuja miehiä oli kymmenittäin pyytämässä juttuseuraksi ja loppupeleissä homma meni sitten niin, että ei ollut mitään mahdollisuutta oikeastaan jutella kenenkään kanssa. Oma seinä huuti punaisena privakutsuja.

Lisäksi joku tunnisti minut blogini perusteella ja lähetti tuttavallisia HORO, viestejä. Kiitos vaan! :-) Sekin oli erikoista, että miehet olivat heti voimakkaasti haku päällä ja tarjosivat seuraa, ollen varsin päälle tunkevia. Valitettavasti sellainen ei sytytä kovinkaan paljon. Paitsi joskus livenä, kun on itsellä sellainen fiilis. Nyt ei chatissa ollut.

Joukosta erottui pari suusanallisesti mukavan oloista miestä. Tarjolla oli vähän yli viisikymppinen gentleman tyyppinen business-mies ja sitten oli 35-vuotias Personal Trainer. Tai siis ainakin näin väittivät. Oleellista tuossa chat-kokemuksessa ei ollut se, että millaisia oikeasti ovat, vaan se, että jutut olivat mukavia ja saivat ihanan kiihotuksen aikaan. Linkkasin heille blogini ja oli aivan mahtavaa, miten molemmat miehet kehuivat olevansa kuumana ja kovana luettuaan ensikerrastani. Suosittelin heille kesken työpäivän pientä reissua toilettiin nauttimaan omasta itsestään.

Ehkä tuon chatin kakofonian laajuus sai minullakin ärsykkeitä aikaan. Nartuttelu, pyynnöt saada imeä nännejäni ja panna edestä ja takaa saivat minutkin kuumaksi, varsinkin kun nämä kaksi edellämainittua miestä saivat myös älyllisesti minua syttymään. Gentlemen 53:selle ja PT-35:selle lupasin ajaa pikimmiten kotiin ja nauttia myös hetken itsekseni. Lapset olivat harrastuksissa ja mies menossa, joten lupasin joko dildottaa tai harrastaa suihkukivaa.

Mieheni on lahjonut minua leluilla ja vaatteilla varsin paljon sitten viime kevään, jolloin tämä Aisuri & Narttu juttu alkoi.  Osa tuotteista on tilattu eri nettikaupoista ja osan hän on kuljettanut työreissuiltaan. Ihan yksi parhaita hankintoja on ollut suihkun kestävä Lelo Monan, vibraattori, joten hyvät juttukumppanini chatissa - Lupasin kertoa Teille illan postauksessa mitä tein kotona.

Tulin kotiin myönteisen kiimaisena. Kävin ensimmäisenä avaamassa heti-valmiin kiukaan, heitin vaatteet pois ja menin Monan kanssa saunaan nautiskelemaan.

Kävittekö Te toiletissa, niin kuin lupasitte?

Suudelmin Janita

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Narttu-tatuointi otsaan vai jotain vielä selvempää? :-)

Nyt on hypättävä noista viime kevään tapahtumista ihan tähän päivään.

Koska olemme tässä harrastuksessamme mieheni kanssa varsin aloittelevia, niin kaipaan vinkkiä lukijoilta ja genreä tuntevilta.

Meille yhteisesti on tullut ajatus, että voisiko jollain pukeutumistavalla, tatuoinnilla tai korulla viestittää olevansa ns. hofwife tai narttu. Tietty joku koru olisi kiva siinä mielessä, että sen voisi laittaa esille aina kun siltä tuntuu. Onko sellaisia?

Ajatelkaa, miten kiihottavalle tuntuisi mennä lounaspaikkaan ja olla arjessa tyrkyllä. Kohdata suunnittelemattoman tapaamisen sijaan joku spontaanisti ja päätyä suoraan tai työpäivän jälkeen harrastamaan seksiä. Meillä nimittäin kaikki tapaamiset tähän saakka ovat olleet tarkoin sovittuja.

Palaan kevään tapahtumiin kyllä jatkossa, mutta tulevaa kaupunkilomaa varten haluaisin virittää itseeni koodin - Millainen se voisi olla. Kerro sinä tai vinkkaa!

t. Janita




perjantai 20. syyskuuta 2013

Koska kirjoitukseni illasta Ensimmäisen kerran vierasta sitten nuoruusvuosien! jäi eka kerralla kesken, jatkoin jutun kokonaisuuden kannalta samaan kirjoitukseen.

Uusi osio tekstin jo aiemmin lukeneille on katkoviivan jälkeen.

Kiitos kaikille Teille ihanat ihmiset!

t. Janita

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ensimmäisen kerran vierasta sitten nuoruusvuosien!


Lauantai.

Lauantai, jolloin minut riisuttaisiin nautinnon lähteille vieraan kosketuksesta nauttien alkoi aamujännityksellä. Onneksi töissä oli todella kiireinen viikko, joten aiemmin en hirveästi kerennyt jännittää tulevaa. Jännitys alkoi kiusoittelemaan vasta perjantai-iltana pakatessani vaatteita mukaan.

Pakkaaminen sujui helposti, sillä olin toki jo valmistautunut pakkaamiseen ajatuksin, sekä käynyt tiistaina säärien sokeroinnissa. Nyt harmitti, että en uskaltanut ottaa sokerointia myös hieman intiimimmälle alueelle. Jotenkin mulla on siihen henkinen kynnys, mutta tajusin, että silkin pehmyt häpy olisi varmasti tuntunut todella kiihottavalle. Sheivauksella tuli kuitenkin pärjätä.

Vaatetuksen olin valinnut mieheni makutuomaroidessa, mutta todellisuudessa en valinnut hänen toivomaansa. Hutsahtavan hamekorsetti yhdistelmän sijaan valitsin turvallisen mustan kotelomekon, jossa tunsin itseni hyvännäköiseksi ja itsevarmaksi. Se on muuten jännä, miten jossain vaatekappaleessa viihtyy ja olo on mukava. Kotelomekossa näytän sporttisemmalle ja säpäkämmelle kuin todellisuudessa olen.

Lauantaina olimme Tampereella hyvissä ajoin. Stockkan alusvaateosastolta hankin iltaa varten budjetilleni aivan liian kalliit alusvaatteet, mutta tähän liittyi osaltaan mieheni antama lupaus. Hän ehdottomasti halusi maksaa ne, koska se olisi osa hänen nautintoaan. Nautinto muodostuisi siitä, että vieras mies pääsisi riisumaan hänen ostamansa vaatekappaleet. En ymmärtänyt pointtia, mutta ei se haitannut. Upeat alusvaattet istuivat ja huokuivat laatua. Vähän oli kuitenkin ristiriitainen olo, että palkitsiko mies minua vai peräti yritti ostaa. Uskoin, että ei kumpaakaan.

Päivä kului jännittyneissä merkeissä. Kävimme syömässä mieheni kanssa alkuillasta. Kun valitsin itselleni syötävää, pysyttelin kanasalaattilinjalla. En halunnut ahtaa itseäni epämukavaan ähkyyn ja tässä vaiheessa vielä juomaksi riitti lasillinen vettä. Tapaaminen oli sovittu puoli kymmeneksi hotellin aulabaariin, joten olin suihkussa vähän ennen seitsemää. Uskomatonta, miten keskittyneesti peseydyin, samalla antaen käteni kuin malliksi, hyväillä suihkusaippuan liukastamaa ihoani. Nännini kovettuivat ja mieleni teki kiusata itselleni suihkussa orgasmi, mutta pelotti, että mitä jos en sitten sytykkään tästä vieraasta jos menetän himoni.

Meikkaamiseen ei mennyt kovin paljoa tavanomaista enempää aikaa, enkä itse asiassa ollut enää kovinkaan jännittynyt. Vastaavasti mieheni alkoi illan edetessä käyttäytyä yhä rauhattomammin ja hänen oli vaikea pysyä aloillaan. Telkkarissa kanavat vaihtuivat solkenaan ja asento sängyllä muuttui tiheään. Hän ilmoittikin lähtevänsä haukkaamaan happea. Poistuessaan sanoi kuitenkin, että näytän hyvälle ja haluttavalle. Kiitos, vastasin.

Olin kotelomekkoa vaille valmis, kun mieheni tuli takaisin. Istuin sängyn reunalla, uusissa upeissa alusvaatteissani, stayupit ja korkokengät jalassa. Koska olin tietoisesti katsonut peilistä itsenäni useampaan otteeseen, tiesin olevani hyvännäköinen ilmestys. Mieheni ilme oli kerrassaan hämmentynyt. Hän tuskin oli ikinä nähnyt minua niin itsevarmana kuin sillä hetkellä. En kylläkään myöntänyt, että feikkasin itsevarmuuttani. Todellisuudessa jännitin jo paljon tulevaa, mutta aivan kuin toisessa ulottuvuudessa olin päättänyt toimia ja tehdä sen tyylillä.

Hissimatkalla alas jännitys sitten hiipi todenteolla uudelleen sieluun. Mieheni sanoi, että voin milloin tahansa jättää leikin kesken jos siltä tuntuu. Minusta hänen sanansa tuntuivat hyväksyvälle ja olin niistä tyytyväinen. Jatkoimme tiskille. Kello oli muutaman minuutin yli ilta yhdeksän.

Mieheni toimesta tarjoilija toi kuoharin pöytään kahden lasin kera. Pyysin tarjoilijan tuomaan vielä kolmannen lasin valmiiksi. Olin varma, että kuoharista jää vieraalleemmekin. Minuutin etenivät hitaasti. Keskustelumme oli aavistuksen väkinäistä ja ilmassa leijui puujalkavitsejä, vaikkei kumpikaan niistä erityisesti välittänyt. Oli jännittävää seurata ohitse käveleviä ihmisiä. Jokaisesta mittaili, että olisiko tuo oikea, vai tuo... Sitten pelotti, että ei kait se vain ole tuo....

Noin kahta minuuttia ennen tapaamisaikaa meitä kohden asteli itsevarman oloisena mies, joka moikkasi heti meidät nähtyään. Hän käveli suoraan luokseni, hänen silmänsä hymyilivät koko kasvojen kanssa kilpaa. Saadessani lämpimän halauksen hän totesi korvaani, että näytän todella hyvälle. Siis lähes identtiset sanat mitä mieheni oli sanonut aiemmin. Mies paiskasi kättä oman mieheni kanssa ja esittäytyi Pekaksi. Istuttiin alas ja tajusin, että sydämeni hakkaa aivan hillittömästi.

Mieheni tarjosi Pekalle lasin kuoharia ja skoolattiin. Pekka osoittautui selkeästi puhemieheksi. Hän otti heti tilanteen haltuun kertomalla, että on ollut kiva kirjoitella kanssamme, mutta ei olisi osannut odottaa, että hän kohtaa näin upeita ihmisiä. Hän kehui, että olemme aivan selvästi pitäneet itsestämme huolta ja nostatti tunnelmaa tarinoillaan. Tajusin, että ensimmäiseksi kolmanneksipyöräksi tämä mies oli lottovoitto. Mitä jos paikalle olisi sattunut täydellinen tuppisuu? Minusta eikä miehestäni olisi siinä tilanteessa ollut kuljettamaan tarinaa järkevästi. Tietenkin kohteliaana miehenä hän varmasti kehui varmistellakseen asemiaan, koska vielä siinä vaiheessa ei oltu sovittu, että varmuudella mennään sänkyyn saakka.

Olin juonut kaksi lasia kuoharia mieheni kanssa ja Pekka yhden. Tässä vaiheessa Pekka sanoi seuraavat sanat:"On ollut todella mukava jutella Teidän kanssa, mutta tässä vaiheessa poistun käymään miesten huoneessa, joten Teillä on pari minuuttia aikaa miettiä, että haluatteko kanssani jotain enemmän?" Olin jälleen mykistynyt. Hän varmasti oli nähnyt minusta, että nauroin paljon hänen jutuilleen ja flirttailinkin, mutta siitä huolimatta hän tarjosi mahdollisuutta perääntyä. Oma mieheni sanoi, että:"Pekka on mukava mies, voit päättää ihan itse.". Kiusoittelin miestäni ja sanoin, että katsotaan nyt kun tulee takaisin, mitä vastaan.

Tuossa kun Pekan kanssa oltiin puolen tuntia seurusteltu huomasin useaan otteeseen, että ajatukseni harhailivat myös siinä mitä olen tekemässä. Vaikka esitin itsevarmaa ja kiinnostunutta, niin kaikesta varmaan näki, että jännitin tulevaa.

Pekka tuli takaisin, istui alas ja kysyi hymyillen:"Korvia kuumotti, taisitte puhua minusta, kertokaahan!" Nauruun purskahdusten jälkeen sanoin, että me olemme valmiita siirtymään ylös ja olisi todella mukava jos hän tulisi mukaan! Tämän sanottuani tajusin taas kuinka sydän hakkaa lujaa. Juuri sitä samaa hakkausta, jota koki ensi suudelmassa joskus nuoruudessa. Kaadoimme Pekalle toisen lasin kuohuvaa ja sanoimme, että sitten mennään kun lasi on juotu.

Hissi tilattiin ja tuntui, että kaikki tuijottivat. Muut hotellivieraat varmasti tajusivat mistä oli kysymys ja receptionistit ne vasta tuijottivatkin. Tuntui todella syylliselle. Astuimme hissiin ja mukaamme tuli pari aasialaista liikemiestä. Heidän jäätyään kolmanteen kerrokseen jatkoimme kolmistaan hissillä ylös. Pekka kääntyi puoleeni hissin ovien sulkeuduttua, otti minut lähelle ja sanoi, että hänen unelmansa on täyttymässä kauniin naisen kanssa. Kaiken tämän päälle hän itsevarmasti suuteli minua huulille lyhyesti mutta intohimoisesti. Hissi vapautti meidät kerrokseen.

Jännittyneenä seurasin miestäni hotellihuoneelle. Hän avasi oven ja iski minulle silmää. Mieheni tuli Pekan perässä huoneeseen ja itse jotenkin automaattisesti kävelin vetämään ikkunan verhoja kiinni.

Miehet riisuivat kengät. Pekka totesi, että tehdäänkö niin, että jos me riisutaan kengät, niin pidä sinä Janita ne jalassa. Jotenkin taas nauratti nuo kommentit. Mieheni oli tarjoamassa juotavaa ja päädyimme lasilliseen punaviiniä. Mieheni istuutui huoneen nurkkauksessa olevaan lepotuoliin. Minä ja Pekka päädyimme istumaan sängylle. Yritin olla nätisti ja ryhdikkäästi kotelomekossani puoliksi jalkojeni päällä istuen. Mieheni kiitteli Pekkaa, että on ollut mukava tutustua ja että hän nauttii tilanteesta toden teolla. Minua hän kiitti, että olen rakas ja että hän toivoo, että voin nauttia Pekasta aivan vapaasti, hänestä välittämättä.

En voi alleviivata miten jännittävää kaikki oli. Vieras, varsin miellyttävä mies. Miestään pettämätön vaimo on saamassa vierasta miestä hetken päästä sitten nuoruusvuosien. Tilanne oli absurdi. Tunsin kaikesta huolimatta itseni epävarmaksi ja jotenkin tuntui, että miten tästä päästään seuraavan kynnyksen yli.

Nautin kulauksen punaviinistä ja Pekka teki samoin. Hän oli ilmeisesti päättänyt auttaa minut sen näkymättömän kynnyksen yli, sillä hän otti lasin kädestäni, laittoi sen kirjoituspöydälle ja tuli luokseni. Hän katsoi minua silmiin, mutta oma katseeni säikähti katsomaan omaan mieheeni. Oliko minulla lupa. Nyt se tapahtuisi. Mieheni ymmärsi epäröintini, mutta totesi, että nauti vaan. Ihan rauhassa ja unohda minut hetkeksi. Pekka suuteli todella hellästi huuliani. Hän jatkoit toisella suudelmalla, kolmannella ja neljännellä. Suudelmat olivat todella herkkiä ja huulet eksyivät välillä kaulalleni. Hän ilmiselvästi hyväili minua suudelmin ja ne tuntuivat todella ihanille. Kynnys oli ylitetty omalta osaltani  haparoiden, Pekka oli varmempi.

Pekka ojensi punaviinilasin uudelleen käteeni ja otimme toisiamme silmiin katsoen kulaukset. Suutelimme edelleen herkästi, mutta suudelmissa oli nyt erilaista määrätietoisuutta. Herkkää mutta määrätietoista. Joimme viimeisen kulauksen ja taas Pekka otti lasit ja laittoi ne sivuun. Istuin sängyn päässä häntä kohden ja katsoin miten hän riisui itseltään paitaa nappi kerrallaan, minua tiukasti silmiin katsoen. Olisin halunnut auttaa, mutta hän sanoi, että istu vain. Sinua on kaunis katsoa. Pekka oli sportti ihmisiä. Hän jätti paidan pääleen mutta napit paljastivat hyväkuntoisen vähäkarvaisen kehon. Rintakarvoja ei ollut nimeksikään, mutta kivat rintalihakset ja tiukka vatsa löytyi katseelle.

Pekka ohjasi minut seisomaan kotelomekossani. Hän tuli lähelleni, suuteli taas herkästi ja kauniisti. Hän rakensi taas kiimaa sisälleni pala kerrallaan eikä hän välittänyt pätkääkään siitä, että mieheni katseli meitä ahnaasti. Suudellessamme hän painoi lanteensa minua vasten ja tunsin kovan kalun itseäni vasten. Kiima poltti koko kehossa. Jännitin edelleen.

Pekka avasi mekostani vetoketjun suudellessamme. Hän laskeutui hitaasti eteeni polvilleen antaen huuliensa kosketella mekon pintaa ja hänen kasvonsa päätyivät häpykummulleni. Vain pala kangasta esti häntä suutelemasta pilluani. Tuntui suunnattoman hyvälle ja Pekan näykkiessä häpykumpuani käänsin päätäni taakse nähdäkseni miehen. Hän oli tulikuuman näköinen ja kiihottunut. Kiima unohdutti mieheni istumaan lepotuoliin ja syvennyin Pekan kosketukseen. Hän tarttui mekkoani helmoista ja nosti sen yhdellä liikkeellä pääni ylös. Mekko meinasi tartua korvikseen, mutta tunnelma ei katkennut kuin pariksi sekunniksi. Olin Pekan edessäni korkokengissä, stayupeissa ja uusissa alusasuissani. Pekka katsoi minua hetken vakuutti tyytyväisyyttään. Vastasin, että: "Et säkään ole Pekkaa pahempi!". Huone täyttyi kolmen ihmisen naurusta. Seisoimme Pekan kanssa sängyn edessä. Hän tuli taakseni ja hyväili minua varmalla otteella. Hän tuli avain selkääni kiinni, suuteli niskaa ja antoi kätensä vaeltaa rinnoilleni, vatsalleni ja häpyyni. Kaulaa suudellessaani hamusin Pekan huulia suulleni. Asento tuntui todella kiihottavalle varsinkin kun tuolla tavalla suudellesamme Pekan toinen käsi oli pikkuhousujeni alla ja sormi sujahti samassa vakooni. Hyvin märkään sellaiseen. Jatkoimme suutelua polvillamme sängyllä. Pekan paita tipahti samalla kuin huomaamatta päältä ja aloin avata siinä Pekan vyötä ja housun nappeja. Koska vyön solki jumitti, Pekka auttoi tilanteessa. Hieroin hänen etumustaan pikkuhousujen läpi ja melko tavanomaisen kokoinen kalu seisoi järjettömän kovana. Pyysin Pekkaa käymään selälleen sänkyyn ja autoin häneltä pikkuhousut jalasta. Olisin halunnut tuon patukan heti sisääni, mutta pidän suihinottamisesta todella paljon ja se yleensä tekee minut erittäin kiimaiseksi. Ei sillä, että sitä kiimaa olisi tarvinnut mitenkään lisätä.

Huomasi, että Pekka oli käynyt suihkussa. Kalu maistui puhtaalle ja neutraalille joten sen nuoleminen oli todella mukavaa. Yritin esittää parasta osaamistani, mutta tästä huolimatta Pekka sanoi, että ei enää. Syynä oli kuulemma se, että pitää säästää muuhunkin toimintaan. Ymmärsin.

Halusin Pekan sisälleni, mutta ei. Hän halusi myös maistaa sulojani ja suljin silmäni kun hänen kasvonsa päätyivät haarojeni väliin. Yht´äkkiä tajusin, että olen taas hukannut ajan ja paikan tajuni lisäksi sen, että mieheni istuu lepotuolissaan. Häneltä on kadonnut housut jalasta ja hän runkkaili meitä katsellen. Ilmeensä oli hyvin kiihottunut mutta jotenkin lasittunut ilme. Hän oli aivan omissa maailmoissaan. Tajutessaan katsovani häntä. Hänen kasvoilleen tuli tyytyväinen ilme. Tai jos ei tullut, niin ainakin hän esitti sitä.

Pekka nautti vielä hetken kiimaisesta pillustani kielellään ja minä nautin myös. Halusin saada tuon miehen kivikovan lujaa seisovan patukan sisääni. Tässä vaiheessa Pekka kysyy mieheltäni: "Oliko niin, että sinussa on myös aisurin vikaa?" Mieheni myöntää asian ja kertoo, olevansa kiitollinen näkemästään. Pekka totesi, että mieheni olisi syytä katsoa seuraavaa erittäin tarkasti, sillä hän aikoo upottaa kyrpänsä hänen vaimonsa todella kiimaiseen vittuun. Pekan puhetapa jotenkin muuttui voimakkaammaksi ja käskevämmäksi kun sanoi sen miehelleni. Sitten hän sanoi miehelleni, että: "Katsoppa tätä!", Pekka otti minut eteeni. Käänsi mahalleni siten, että kasvoni olivat suoraan lepotuolissa puolialasti olevaa miestäni kohden. Mieheni liikutteli esinahkaansa edessäni, reilu metrin päässä kasvoistani. Mieheni meinasi nousta ylös, mutta Pekka kielsi:"Istu siinä lepotuolissa ja katso vaimoasi oikein syvälle silmiin ja Janita katsoo kanssa!" Hän oli ottanut minut eteensä nelinkontin ja ilmeisesti kalu kovana oli valmiina tulemaan takaapäin sisälleni. Pekka hiveli peppuani hellästi. Tuijotin jotenkin alisteisena miestäni silmiin, aivan kuin viimeisellä tuomiolla. Mieheni hengitys tiheni vaikkei hän edes runkannut enää. Pekka otti minua tiukasti pepusta kiinni ja kuiskasi: "Janita, oletko valmis?" Tuntui, että olin aivan halkeamaisillani ja tämä Pekan tapa antaa henkiselle kiimalle tilaa kehittyä sai minut aivan äärimmilleni kiimasta.

Vastauksen jälkeen kalu upposi takaapäin hitaasi liukuen sisääni. Samassa rupesin värisemään aivan kauttaaltaan ja haukoin henkeä. Pystyin sanomaan ainoastaan, että älä liiku. Pysy siinä. Ihan paikallaan. Valtava orgasmi valtasi minut pelkällä yhdellä työnnöllä.

---------------------------------------------------------------------------------

Tuo orgasmi oli hämmentävä kokemus. En ollut ikinä missään tilanteessa ns. lauennut käsiin, mutta jotenkin se, että Pekka ennen sisääntuloa odotutti hetken sai aistini keskittymään jotenkin intensiivisesti tilanteeseen. Hitaasti sisään uppoava kalu sai emättimeni supistelemaan ja kouristuken omainen orgasmi valtasi koko kehon. Tuntui äärettömän hyvältä, mutta toisaalta menneiden vuosien nolouskin pyrki pintaan, että miten voin laueta näin nopeasti.

Orgasmi tasaantui ja samalla kun katsoin miten mieheni runkkasi edessäni, pyysin Pekkaa jatkamaan kalunsa liikuttelua sisässäni. Hän jatkoi hyvin hitaasti samalla tavalla kiusaten kuin ensityönnössään. Tuntui suunnattoman hyvälle tuntea edestakainen liike. Katsoin miestäni ja pyysin häntä tulemaan luokseni. Tavoittelin häntä lähemmäksi ja halusin hänen kyrpänsä suuhuni. Pekka lisäsi tahtia takaapäin ja minulla oli vaikeuksia pysyä rytmissä mieheni kalun poukkoillessa suussani. Mieheni oli äänistä päätelleen laukeamaisillaan. Pekan paukuttaessa takaapäin jo todella lujaa alkoi mieheni syöksyä. Maistoin tutun sperman, nieleskelin ja pyyhin suutani lakanaan ottaessani yhä kovempaa paukutusta Pekalta vastaan. Kova pano ja tilanteen kiimaisuus kasvatti omaa tuntemustani lähestyvästä orgasmista. Mieheni suuteli kanssani hamuten rintojani ja hänen kätensä oli juuri tavoittelemassa klitoristani Pekan alkessa karjahdella takanani. Hänen orgasmi kuulosti miehekkäälle. Pekka ei lauennut hiljaa, vaan jotenkin alkukantaisesti örähteli tullessaan. Kondomi oli täyttynyt lastista ja Pekka heittäytyi sängylle makaamaan. Huohottaen totesi, että olipahan mahtavat kyydit. Tietenkin vastailin, että ilo oli minun puolellani, vaikka olin aavistuksen pettynyt, sillä olin ollut niin lähellä toista orgasmiani ja se oli todella harvinaista herkkua omassa elämässäni.

Pekka kävi siistiytymässä vessassa ja jäin mieheni kanssa kahden. Hän tuli sängylle makaamaan viereeni hellästi poskelle suudellen. Kysyi, että tykkäsitkö? Hymyilin ja nyökkäilin. Hänkin kertoi tykänneen. Pekan tullessa takaisin jäin miesten väliin. Kaadettiin punkkua lasilliset ja rupateltiin siitä kuinka aikuisena osaa jo olla oma itsenstä. Itse en ihan tuota omalta osaltani allekirjoittanut, mutta pidin sen omana tietonani.

Väistin mieheni avustuksella viinilasilliseni yöpöydälle ja kysyin Pekalta, että haittaako jos tulen hänen päällensä. Istuin hajareisin hänen vatsalleen. Kumarruin suutelemaan ja Pekka tarttui molemmin käsin peppuuni niitä puristellen. Vahingossa pimppani osui Pekan kovettuneeseen kaluun, mutta väistin koska olin päättänyt harrastaa pelkästään turvaseksiä. Suutelin Pekan nännejä ja pyysin häntä laskeutumaan vuoteella puoli-istuvasta asennosta alas makaamaan. Näin tehtyä kiipesin Pekan kasvojen eteen ja kysyin häneltä, että kiinnostaisiko nuolla vasta naitua vittua? Astuin hajareisin hänen kasvoilleen. Tuntui suunnattoman kiihottavalle nojata itse hotellin seinään ja vieras mies nuoli minua jalkojeni välissä. Huomasin, että Pekka asetteli nuollessaan summamutikassa kondomia paikalleen, mutta itse vain nautin siitä vallan tunteesta kun jopa härskisti tungin pilluani hänen suuhunsa, aina välillä keventäen.

Peruutin hänen kasvoiltaan takaisin antaen häpyni tökätä hänen kaluunsa. Suutelin Pekan pillulle maistuvaa suuta ja hain käsin auttamatta kalua häpyni väliin. Kun se sattui osumaan kohdalleen oli helppo työ täyttää pilluni kovalla kullilla. Aloin ratsastamaan hänen kalullaan ja kiihdytin vauhtia yltiöpäiseksi. Kertaalleen kovimmassa laukassa penis hypähti pois sisältäni, mutta onneksi ei sattunut kumpaankaan. Vetäessäni aivan kiitolaukkaa kiipesin kiimaisena illan toiseen orgasmiini.

Oli ihanaa - olin oppinut nauttimaan vieraan kanssa.

Aktin jälkeen Pekka lähti omille teilleen, omien sanojensa mukaan tyytyväisenä. Jäimme mieheni kanssa hotellihuoneeseen tilanteesta huumautuneena ja vähän ehkä päihtyneinäkin. Rakastelimme mieheni kanssa vielä kertaalleen, mutta oma nautinto ei enää kasvanut orgasmiiin saakka. Hyvälle tuntui siitä huolimatta.

Aamu aukesi omalta osaltani itsesyytöksin ja mieheni koitti nostattaa minua parempiin tunnelmiin koko kotimatkan. Olin tyytyväinen kyllä kokemaani, mutta oli vaikea päästä yli ajatuksesta, että oli rikkonut jonkinlaisen normaaliuden kaavan. Hävettikin ehkä jollain tapaa. Nolotti. En tulisi varmaankaan koskaan kokeilemaan mitään vastaavaa enää uudelleen ja homma saisi jäädä tähän ensi kokemukseen.

Arvatkaaapä pitikö tuo paikkansa?
:-)

Hyvää viikonloppua kaikille!

t. Janita

torstai 5. syyskuuta 2013

Kiima vailla vertaa!

Ennen tämän postauksen lukemista, suosittelen sinua lukemaan aiemman jutun, johon pääset tästä.
Näin mieheni taivutteli minut ryhmäseksiin.


....Eilisen hetki, jolloin olin ristinyt mieheni aisuriksi ja itseni nartuksi, jotenkin hävetti seuraavana aamuna. Ehkä oma katseeni kertoi miehelleni, että halusin jutella asiasta. Tuli sieluun se tuttu itsesyyttely. Enhän minä voi tehdä tällaista... ja mitä jos tämä paljastuu...? kuka minut huolisi.....?

Aamun jaetulla työmatkalla mieheni sitten totesi, että se mistä eilen puhuttiin oli todella kiihottavaa ja mitä jos edetään asiassa pikkuhiljaa? Stopataan sitten jos alkaa tuntua vastenmieliselle. Jostain syystä en tuon lauseen jälkeen perääntynyt itsekään lupauksessani, vaan  lähetimme tampereen suuntaan viestiä ja kirje meni jotenkin tähän tapaan.

"Hei!

Vastasit ilmoituksemme jokin aika sitten. Vieläkö aihe kiinnostaa? Tekstisi oli mukavaa luettavaa ja kuvakin oli varsin mieluisa."

Saman päivänä aikana kävin katsomassa sähköpostiani kymmeniä kertoja, viestiä vieraalta odottaen. Mieheni oli tehnyt tismalleen saman! Meillä oli (on) miehen kanssa yhteinen email-osoite vain tätä tarkoitusta varten ja molemmat tietävät tunnarit.

Kolmannen pyörän innostunut vastaus tuli vasta myöhään samaisena iltana ja on aivan käsittämätöntä kuinka märäksi ja kiihottuneeksi tunsin itseni sillä samalla hetkellä. Tuntui, että valuin aivan märkänä saatuani luettua kirjeessä olleen hyvän yön toivotuksen. Ehkä se koko päivän jännitys, toiveikkuus ja olon yleinen kuumuus sitten vaan roihahti ilmiliekkeihin. Kovinkaan usein en noihin aikoihin harrastanut itsetyydytystä dildoillen, mutta koska mieheni ei ollut paikalla ja lapset olivat jo unillaan, otin dildon vaatekaappini takakulmasta, jossa se asusteli harvaan käytettyjen alushameiden alla. Turvassa katseilta, aina valmiina palvelemaan.

Vaikka olin aivan kiimainen ja märkä, lisäsin aivan ohuelti liukuvoidetta sauvaan, koska mielessäni oli jotain etukäteen päätettyä. Avasin sauvalla varoen häpyhuuliani ja annoin sen odottaa siinä huulien välissä. Annoin kiimani kasvaa mielikuvissani entuudestaan ja liikuttelin sauvaa aivan huulilla hyvin pientä avaavaa liikettä tehden. Vieras mies oli saanut kirjeellään kehoni aivan äärimmilleen. Nännit olivat kuin kiveä ja sattui aivan sieluun saakka - hyvällä tavalla. Ollessani kestämättömyyden rajalla, aloin laskea mielessäni todella hitaasti kymmenestä alaspäin. 10-9-8, odottaen, että tulisin sanomaan ykkösen, joka vapauttaisi minut tästä olosta. 7-6-5-4, ajatukseni keskittyivät häpyhuulillani olevaan dildoon, josta vain pää lepäsi huulieni välissä. Lopetin dildon pienenkin liikuttelun kokonaan ja jatkoin laskemista. 3-4-2, pidätin hengitystäni ja sanoin kuiskaten ääneen "YKSI". Sillä hetkellä sauva syöksyi useamman kerran rajusti syvyyksiin ja muutama edestakainen liike laukaisi kiimani typerryttävään orgasmiin.

Aamulla heräsin ja olo oli taas nolo. Ei siihen liittyen, että olin nauttinut itsestäni vierasta miestä fantasioiden, vaan lähinnä siitä, että mieheni makasi vieressäni ja dildo oli välissämme. Olin vaipunut unten maille kaikessa orgasmin raukeudessa ja jossain vaiheessa mieheni oli tullut takaisin kotiin ja viereeni. Pikaisesti piilotin dildon ja toivoin, ettei hän olisi sitä yöllä huomannut.

Uskon, että meillä kaikilla on joskus ollut todella kova kiima päällä. Uskaltaisitko sinä kertoa omastasi kommenttiosuudessa?

t. Janita

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Päivitystä luvassa.

Edellisen päivityksen jälkeinen elämä on ollut todella kiireistä sekä työ-, että privaelämässä.

Kerkesin tänään kirjoitella päiväkirjan muistiosta koontia ja huomenna illemmalla postaan seuraavan viestin.

Tämä edellämainittu vinkkinä kaikille niille, jotka ovat lähettäneet toiveita lisäpäivityksistä.

Ihanaa yötä rakkaat!


T. Janita

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

1798 kiitosta eka viikon kunniaksi!

Olen hämmentynyt.

Ensimmäinen viikko takana ja blogiani on luettu 1798 kertaa.

Ensi viikolle toivon itselleni sen verran kirjoitusaikaa, että saan mieslukijoille luotua kunnon seisokin ja naisille niin kiimaisen olon, että haluatte rakastella miestänne kuumasti, nautiskellen.

Kiitollisena, Janita.

torstai 29. elokuuta 2013

Näin mieheni taivutteli minut ryhmäseksiin.

Niinpä. Eilinen postaus jäi ajanpuutteen vuoksi kesken, joten jatketaan.

Blogissani kertaan päiväkirjaani tukeutuen viime kevään tapahtumia. Huhtikuisena lauantaina todellakin minusta tehtiin vieraan alla nauttiva narttu ja tieltä ei ole ollut paluuta.

Kuten aiemmissa jutuissani kommentoin, niin olin ollut lasten hankinnasta lukien viidentoistavuoden seksuaalisessa tyhjiössä pääosin omasta syystä ja halusta. (Ehkä vähän miehenkin syystä.)

Koko vyyhti alkoi purkautua kun vietimme mieheni kanssa talvella hotelliviikonloppua Kuopiossa. Kyseisenä iltana käytiin juopumassa parissa pubissa ja vähän tanssittiinkin. Mikä tärkeintä, hotellihuoneessa harrastettiin intiimisti leikkejä, jonka jälkeen avautui aivan uudella tavalla keskusteluyhteys omaan puolisoon. Puhuttiin kuluneista vuosista ja kokemuksista paljon, mutta myös kivasti sujuneen seksin tiimoilta puhuttiin omista toiveista ja odotuksista seksin osalta. Tässä yhteydessä mieheni sanoi, että hänellä on toive, josta hän ei ole koskaan puhunut minulle ääneen: "Hän haluaisi joskus katsoa kun rakastelen vieraan miehen kanssa!"

MITÄ?

"Minulle tuottaisi suunnatonta tyydytystä katsoa kun rakastelet vieraan miehen kanssa ja nähdä sun kiima, minkä vieras aiheuttaa sinulle. Lisäksi haluaisin, että lähdet joskus viihteelle seksikkäästi pukeutuneena ja isket itsellesi miehen!"

En voinut mitenkään ymmärtää tuota ajatusta, että miten hän saisi nautintoa moisesta hulluudesta. Miksi? Mikä juju? Jokatapauksessa tuo viikonloppu lähensi meitä niin paljon, että keskinäisestä ilottelusta tuli tavanomaista ja rohkenin ostamaan hivenen kuumenpia alusasuja itselleni.  Seksihetkissämme mieheni palasi tähän aisuri-teemaan aina silloin tällöin ja näin kuinka kuumana hän kävi kun asiasta juteltiin. Tuntui, että hän oli noina hetkinä hän pääsi todella sfääreihin kun hehkutettiin kuinka nuolen vieraan miehen kalua ja miten hän nussii minua jättikyrvällään. Hän tuntui aina noissa tilanteessa itse jotenkin niin kivikovalta ja lujaa seisovalta, että vagina on panon jälkeen aivan hellänä.

Asiat etenivät omalta osaltani niin, että rupesin hyväksymään ajatuksen ja jollain hullulla tavalla ymmärtämään  häntä. Hänen halunsa tuntui aidolta ja itsekin aloin syttyä ajatuksesta kokea jotain uutta. Asiat saivat tuulta alleen kun lupasin, että mieheni saisi tehdä treffipalstalle ilmoituksen, jossa haettiin kolmatta pyörää, mutta vain sitä varten, että voitaisiin vähän miettiä ja fiilistellä asian tiimoilta. En luvannut tavata ketään, mutta mieheni tuntui innostuvan liiankin, että sai laittaa ilmoituksen. Emme lähettäneet viestiä yhdellekään vastanneelle, joita oli kymmenittäin. Se jäi viesteistä mieleen, että 90% miehistä on vajailla älynlahjoilla varustettuja (sorry miehet), mutta te 90% jotka vastasitte, teitte sen sanoin. "Oon täältä XX paikasta, mul ei oo paikkaa. oon tosi kova nuoleeen ja tykkään nuolla naisen. Millo tavataa". Nämä vastaukset siitä huolimatta, että toivottiin laatuvastauksia. Sellaisiahan nämä. Laatuvastaukset.

Noista miesten vastauksista pari erottui myönteisellä tavalla edukseen. Niissä oli tekstissä linkki mistä voi käydä katsomassa kuvan ja teksti vastasi omaa sielunmaisemaa. Mieheni oli sitten mennyt tulostamaan näiden kahden kaverin kuvat netistä ja hän oli laittanut ne tyynyni alle, ennen kuin siirryimme sänkyyn. Mieheni vietteli minua hyväillen ja alkoi juttelemaan taas kolmannesta pyörästä. Suudelmat tippuivat kaulalle ja pikku hiljaa hän siirtyi kivettyneiden nännieni kautta yhä alemmas. Mieheni nuoli reisieni sisäpintoja ja kiusallisen läheltä vakoani kuitenkaan siihen koskematta. Samalla hän pyysi minua ottamaan tyynyni alta paperit ja katsomaan niitä. Minua hymyilytti, että hän oli nähnyt moisen vaivan ja olin aivan kuumana jo valmiiksi. "Kumman kanssa olisit niistä (kuvista) mieluummin?" Vastasin ujosti, että "tän tamperelaisen." "Katso sit tiukasti sitä kuvaa, sillä hän tekisi varmasti näin!", mieheni sanoi ja alkoi nuolla todella herkällä otteella vakoani. Nosteli klitorista kevyesti kielellään ja oli silloin tällöin ahnaampi. Tuona hetkenä syöksyin kiimassani todella syvälle itseeni ja olin valmis lupaamaan miehelleni haluamansa kokemuksen. Katsoin kuvasta tamperelaismiehen hyvää kroppaa ja tiukasti seisovaa kullia ja sanoin miehelleni: "Jos sinä haluat olla se aisuri, niin minä olen sitten se narttu".

Seuraavana päivänä lähetimme tamperelaismiehelle sähköpostia.

------------------------
Kiitti kaikille lukijoille. Olen yllättynyt miten paljon aikaa tämä bloggaaminen ottaa kun kirjoittamiseen ei jää tarpeeksi arjessa aikaa. Olkaa kärsivällisiä. Kiiruhdan näköjään hitaasti, mutta varmasti näitä omia seksikokemuksiani (kokemuksiamme) kohden. Kommentoida saa ja ne ovat erittäin tervetulleita.

t. Janita

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Perhosia vatsassa ja pamppaileva sydän vasten vierasta rintaa!

Muistatko ensitreffisi ihastuksesi kanssa joskus nuoruusvuosina?

Tiesit, että nämä olisivat NE treffit kun kädestä kiinni pitämisen lisäksi hakisitte rohkeutta ensimmäiseen suudelmaan. Luultavasti sinäkin suutelit haparoiden, innon ja hädän rajamaastossa poikaa tai tyttöä nenään... Noh, jos ei nenään, niin puoliksi huulten ohi kuitenkin, eikä imuääniltäkään vältytty. :-)

Minä koin Déjà-vu ilmiön tuosta kaikesta viime huhtikuussa. Kokonainen parvi perhosia oli pesinyt vatsaani jo pari päivää ennen tulevaa. Kyseisenä lauantaina tulisin uudistamaan oman elämäni rakenteet totaalisesti. Apuna tässä muutoksessa olisivat oma mieheni sekä etukäteen valittu, aiemmin tuntematon mies, jonka antaisin kuoria itseltäni vaatteet yksi kerrallaan mieheni katsellessa.

Jälkikäteen ajateltuna tuo tapahtuma oli minulle kuin käynti kiropraktikolla. Tuohon vieraan miehen kosketukseen liittyi samankaltainen hetki, jolloin praktikko vapauttaa nikamat lukosta ja niin keho, että sielu vapautuu kivireen ikeestä kuin taikuudesta. Lauantai-ilta toi ymmärryksen ja helpottavan tunteen tajuta olevansa haluttu nainen - kahden miehen silmissä.

Ennen kuin mennään iltaan ja sen haparoivaan tunnelmaan, on syytä palata kertomaan näkökulma itsestäni. Täytän ensi vuonna 40-vuotta. Perhe, fiksussa asemassa oleva mies ja pari lasta löytyy. Alun teksteissä vähän kuvsilinkin itseäni kontrollifriikiksi, mutta siihen sanontaan liittyy toki aavistus myös mustaa huumorintajuani. Perusilme kasvoillani on kuitenkin aina ollut ystvällinen ja olen ollut sellainen puolittain ekstrovertti. Saatan olla seurassa sivusta tarkkailija mutta osallistun kuitenkin varsin sujuvasti kaikkeen keskusteluun, mutta mikään suunapäänä seurustelija en ole ollut. Pidän itseni kuitenkin ihan tykättynä persoonana. Perusurheilullinen olen ollut aina. Tämä ei tarkoita, että vartaloni olisi mikään fitness-tyylinen, mutta varmaan keskiarvoisesti ihan ok tai jopa paremmalla puolella. Ihan mä viihdyn kehossani kaiken kaikkiaan, mutta aina olen ollut siitä epävarma. Meni todella pitkään, että uskallauduin ystävättärien kanssa saunaan ja uimarannalla bikineissä olen tuntenut oloni miesten seurassa puolikiusaantuneeksi.

Eroottisesta kokeneisuudestani voin todeta, että molemmin puolin pariakymppiä tuli harrastettua seksiä muutaman poikaystäväehdokkaan kanssa ihan varmaan niinkuin kaikki muutkin kanssasisaret. Aika usein himot ja vietit ajoivat ohituskaistan kautta suoraan aktiin ja nuoruudessa esileikit jäivät monesti puolitiehen. Tulevan aviomiehen kohdattuani suhteessa ei välttämättä ollut sellaista intohimoista seksuaalista kokemista, mutta asiat olivat hyvin, ja sanalle rakastelu tuli kuitenkin omanlainen merkitys. Sekstailu oli enemmän rakkaudesta kuin himosta lähtevää. Ihan fine, ei mitään valittamista.

Monesti olen miettinyt noita nuoruuden poikaystäviä ja niiden kanssa koettuja hetkiä. Taisi olla kyllä enemmän se esileikkien vähäisyys heistä, kuin minusta johtuvaa. Nuoren miehen kiimaahan ei taida kaataa edes kateus. Osaakohan nykynuoriso nauttia laajemmin ja pidempään läheisyydestä?

Lupasin tälle päivälle postauksen, jossa olisin kirjoittanut tuosta elämääni muuttaneesta lauantaista. Valitettavasti aikainen herätys pakottaa unille, joten toivon, että voin jakaa illan tapahtumat kanssasi huomenna illalla. Etukäteen voin kertoa, että minut riisuttiin vaate kerrallaan ja houkutettiin kiimaisemmaksi kuin ikinä aiemmin!

Hyvää yötä kaikille!

t. Janita



sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kontrollifriikistä perheenäidistä nauttivaksi nartuksi!

Olen ihmetellyt kovin tätä seksuaalisuuden uutta ilmentymää itsessäni. Miten on mahdollista, että tällainen kontrollifriikki kykenee taipumaan vieraan miehen sylissä estottomasti nauttivaksi nartuksi.

Tai ehkä kontrollifriikki ja narttu ovat väärät sanat tässä yhteydessä. Olen aina ollut se fiksu, järkevä vastuuntuntoinen perheen äiti, joka on viimeiset 15 vuotta laittanut muiden elämän etusijalle. Aikoinaan raskaaksi tulon jälkeen olin huolissani kykenenkö olemaan hyvä äiti?Riitänkö lapselleni tällaisena vai pitäisikö minun olla enemmän jotain, mitä en tänäkään päivänä osaa määritellä? Syönkö riittävän terveellisesti? Eihän siitä lasiin kaadetusta ja juomatta jääneestä perjantaipunkusta tullut peruuttamatonta kehitysvauriota sikiölle? No okei, kostutin punkussa huuliani ja maistoin kulauksen, eli on se mahdollista. Peruuttamaton vaurio vauvakoodissa.

Ehkä tuo ylläoleva kertoo olennaisen luonteestani. Aivan samalla tavalla sitä oli huolissaan kun vei lasta (tai myöhemmin lapsia) päiväkotiin. Onko riittävästi vaatetta mukana? Ovathan vaatteet puhtaat ja muistavathan lapset käyttäytyä hyvin? Lasten siirryttyä kouluun tuli uudenlaisia murheita ja paineita. Onneksi viime vuosina olen oppinut armollisemmaksi myös itseäni kohtaan.

En tiedä, poikkeavatko nuo edellämainitut jutut paljoakaan tavallisen perheen äidin arjesta, mutta minuun ne tekivät 15 vuoden seksuaalisen tyhjiön. Läheisyys loppui lähes seinään jo siinä vaiheessa kun ensimmäisen lapsen parkumiseen oli aikaa vielä kolmisen kuukautta. Ei tässä toki mistään 15 vuoden selibaatista ole kyse, mutta jos erotiikka ilmestyy kvartaalitalouden tavoin neljännesvuosittain, niin jotain on ollut pielessä. Ja pahasti.

Tänään on kuitenkin aivan toisin, eikä aikaa tästä muutoksesta ole kunnolla viittä kuukautta. Olen kiitollinen miehelleni, joka rakkaudessaan antoi tälle "kontrollifriikille frigidille" avoimen valtakirjan nauttia seksistä, panemisesta, rakastelusta, nussimisesta ja flirtistä ilman huonoa omaatuntoa kenen kanssa itse haluan.

En olisi ikinä suostunut tähän, ellei hän olisi niin todistellut millaisia kicksejä hän saa, kun kerron hänelle intensiivisistä katseista baareissa, kuumottavista hissimatkoista hotellihuoneeseen tai siitä kuinka vieras mies ahnaasti nostaa mekkoni ylös lanteille kun katselen hotellin ikkunasta kaupungin yli ja tunnen kuinka hänen kielensä tavoittelee vakoani takaapäin.

Lähes poikkeuksetta mieheni haluaa kuulla mahdollisimman yksityiskohtaisesti mitä illan aikana on tapahtunut ja millainen mies minulla on ollut. Nämä kertaukset illasta saavat hänet yleensä aivan halkeamispisteeseen. Alussa kerroin hänelle kaiken, nykyään vähemmän.

Seuraavassa blogipäivityksessäni kerron hieman itsestäni ja siitä miten ensimmäinen vieras mies astui elämääni. Tai paremminkin elämäämme! :-)

T. Janita



Kiitos ja anteeksi!

Tiedän jo tässä vaiheessa, että blogiani tullaan niin tuomitsemaan kuin fanittamaankin.

Viime keväästä alkaen elämäni ovat täyttäneet vieraiden miesten hyväilyt. Olen antanut. Minua on käytetty, mutta missään vaiheessa en ole ollut uhri enkä hyväksikäytetty. Olen ollut eroottinen nautiskelija ja kaikki on tapahtunut mieheni luvalla. Mieheni on ns. aisuri. Hän kiihottuu suunnattomasti siitä, että saa jakaa minut yhden tai jopa useamman miehen kanssa.

Alussa pyristelin kaikkea tätä vastaaan. Meillä on lapsia sekä pitkä suhde, josta voisi käyttää luonnehdintaa "onnellinen."

Jotenkin kuitenkin mieheni sai minut vakuutettua siitä, että paneminen vieraiden miesten kanssa tekee hyvää sekä minulle, että hänelle, joten tällä tiellä ollaan.

Olen aisurin vaimo ja harrastanut vuoden 2013 huhtikuusta enemmän ja useamman kanssa seksiä kuin ennen avioliittoani. Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa, jonka perusteella palaan tapahtumiin. Tule mukaan lukemaan ja kommentoimaan jos sinua kiinnostaa melko tavallisen, keski-ikäisen naisen kokemukset ja seksuaalisuuden uudesti syntyminen tässä kehossa.