tiistai 25. maaliskuuta 2014

Parin vieraana uutena vuotena Vol 2

Olethan lukenut ensimmäisen osan. Pääset sinne tästä.

....Ovi avautui. Pasi tuli paikan päälle hänen ja Johannan sopimuksen mukaan, mutta hivenen myöhässä.

Ovelta kuului Pasin iloinen tervehdys, johon me molemmat vastasimme "Moi!".  Johanna sanaili Pasille, että jo täällä on odoteltukin kaiken tylsyyden keskellä ja iski minulle silmää. Itsessäni tunsin taas häivähdyksen häpeää ja noloutta, aivan kuin olisi muka ollut jokin syy häpeilyyn. Olo oli jälleen kerran jokseenkin sama kuin olisi teininä joutunut kesken pussailun vanhempiensa yllättämiksi. Pasi kuului kolistelevan takkia kaappiin ja silmäänsä vinkannut Johanna hamusi huuliani omillaan. Antauduin suuteluun ja unohdin Pasin ajatuksissani taka-alalle.

Pasi oli tullut sohvan viereen polvilleen, laittoi kätensä Johannan pepulle ja katsoi silmiini sanoen uudelleen "Moi!". Vastasin samalla mitalla ja pidin näkemästäni. Maatessani sohvalla Johanna oli hajareisin päälläni ja nousi ylöspäin. Katsoin kun Pasi suuteli Johannan kanssa, Pasin käden vaeltaessa Johannan rinnoille ja sieltä hameen alle. "Mmmmm... Rakas, olet ihan märkänä". Johanna ei vastannut, vaan katsoi puolestaan kun Pasin suudelmat kääntyivät puoleeni. "Moi taas!", Pasi sanoi jo kolmannen kerran. "Kiva kun tulit". Itse kerkesin vain kiittää Pasin suudellessa heti hyvin vaativasti. Hänen kätensä kulkivat välittömästi haaroihini ja Johannan kanssa kokemani hellyys vaihtui askeettiseen kosketukseen. Ei se pahalta tuntunut, mutta Johannan kanssa leijuin pumpulissa. Nyt tuntui, että testosteroni paukkui lujaa vaginaani tavoitellen.

Johanna nousi päältäni Pasin jatkaessa kanssani suudelmin. Johannan noustua seisomaan lattialle, hän ohjasi myös minut ja Pasin viereensä seisomaan. Pyörillä varustettu sohvapöytä siirtyi sivummalle ja Johanna veti minut syliinsä. Seisoimme ja suutelimme halaillen käsien vaeltaessa. Pasi pyrki väliimme ja käännyimme häntä päin. Suutelin Pasia vuorotellen Johannan kanssa ja jossain vaiheessa, kuin itsestään Pasilta katosi paita pois päältä. Annoimme suudelmien kulkea Pasin rintaan ja molemmat nuolimme Pasin nännejä. Ne tuntuivat kieltä vasten kivikovana ja saivat Pasin huokailemaan. Hmm. Pasi syttyy näköjään nänneistä, ajattelin. Käteni hamusivat Pasin farkkuja ja peppua.

Laskeuduimme polvillemme Pasin eteen. Farkut olivat vyöllä sidotut ja samalla kun Johanna avasi edessämme seisovan Pasin solkea, kuljetin itse suutani farkkujen päällä tuntien hyvin vahvasti seisovan kalun.  Farkkujen napit avautuivat kerralla ja autoimme housut viehkosti keimaillen alaspäin. Vain sukat ja boxerit jalassaan Pasi näytti kaipaavan lisää. Nuolin Pasin nivusia boxereiden vierestä ja annoin huulieni koskea myös kalun varteen kankaan päältä. Kalu nytkähteli ensikosketuksesta. Se oli kuuma ja kova, kalu nimittäin.

Olimme Johannan kanssa edelleen polvillamme Pasin edessä ja laskimme varoen Boxerit pois edestä. Johanna nuolaisi kalua ensin kevyesti ja minä heti perästä. Johanna otti kalusta huulillaan otteen ja teki muutaman edestakaisin liikkeen suullaan. Valtasin tuon ihanan kullin vuorostani itselleni ja toistin näkemäni. Johannan nuoli Pasin kasseja ja tuli vuorostaan kalun vartta pitkin ylöspäin. Huulemme kohtasivat terskan kohdalla ja suutelimme toisiamme terskan tempoillessa molempien suussa. Jatkoimme oraalista yhteistyötä nauttien suudelmista keskenämme ja aina välillä kuljetimme suitamme kalun molemmin puolin ja kilvoittelimme välillä terskasta suussamme. Kun katsoin ylös Pasin kasvoihin, tajusin, että hän nautti todella tilanteesta.

Istutimme Pasin sohvalle ja jatkoimme polvillamme hänen edessään. En tiedä mille se miehen silmin näyttää, mutta kalun kovuudesta päätellen kaksi naista nuolemassa tikkaria oli näky josta Pasi piti. Suunnittelin mielessäni ratsastamista tuolla julmetun kovalla kalulla, mutta aivan yllättäen Pasi alkoi hokemaan: "Tulee, tulee, tulee...", Johanna jatkoi suihin ottamista loppuun saakka. Osa spermasta valui Johannan huulille hänen vetäessään happea.

Johannan hengitellessä, otin pehmenneen kalun suuhuni, mutta Pasi esteli. "Ei pysty", hän totesi. "Odotetaan hetki, mutta sitä ennen on sinun vuorosi." Pasi nousi sohvalta seisomaan, otti minua kädestä ja johdatti makkariin. Hän siirsi päiväpeiton sivuun ja ohjasi minut selälleen pehmeille peitoille. "Nyt on sun vuoro nauttia meistä", Pasi totesi. Johanna tuli kylkeeni ja alkoi hyväillä rintojani jälleen silmiin katsoen. Noissa silmissä oli aidosti halua toista naista kohtaan. Tajusin tilanteessa, että vaikka pidin kosketuksesta, niin sellaista samaa halua en ilmiselvästikään tuntenut. Paitsi Pasin olemusta kohtaan. Halusin hänet sisääni mahdollisimman pian, mutta hänen missionsa oli ilmiselvästi kostaa äsken saamansa oraalinautinto minulle. Pasin kieli oli nopea ja terävä. Se oli sellaista orgasmihakuista tyydytystä. Minulle olisi riittänyt pehmeämpikin lähestyminen. Johanna tarjosi haluamaani hellästi suudellen. Hän antoi käsiensä vaeltaa hellästi rinnoiltani jalkoväliini ja takaisin. Kieltämättä tuntui todella hyvälle tuntea Pasin kieli pillussa ja kokea Johannan klitorista hyväilevät sormet ja suudelmat samaan aikaan. Pehmeät, sellaiset näykkivät.

Johanna siirtyi vierestäni Pasin luokse ja alkoi tutustua hänen heräilevään kaluunsa. Pasi työnsi sormiaan sisääni, nuollen edelleen samalla innolla. Oli pakko nostaa päätä nautinnon keskeltä ja katsoa miten Johannan runkkasi suullaan Pasin kalua yhä lujempaa. Kuului tasainen lutkuttava ääni kun vauhti kasvoi ja kasvoi. Pasi nousi ylös tavoittelemaan kondomia ja antoi samalla Johannan tehdä työtä suullaan. Terska oli punainen, mutta koko kalu näytti taas kivikovalle. Saatuaan kondomin paikalleen Pasi tuli haarojeni väliin. Nojasi yhdellä kädellä ylitseni ja laittoi kalunsa häpyhuulilleni. Hitaasti ja rauhallisesti Pasi upotti kalunsa sisääni ja alkoi lisätä vauhtia koko ajan kiihtyen. Olin ollut jo pariin otteeseen todella lähellä orgasmia ja kiimaisen, kivikovan munan sisään saaminen oli aivan taivaallista. Oli kiva katsoa Pasin totista ilmettä hänen pannessa parastaan. Kalu laukkasi hyvää vauhtia edestakaisin sisälläni ja Johanna oli taas tullut kylkeeni kiinni. Hän sormetti klitoristani samalla kun Pasin rajuksi kiihtynyt vauhti entisestään kasvoi.  Tiedättekö mille naisena tuntuu saada orgasmi, kalu rajusti sisällä ryskyttäen, naisen sormet klitoriksella, naista suudellen. Minä tiedän. Se tuntuu hillittömän hyvälle.

Pasin vetäytyessä päältäni, Johanna kiipesi ylleni jälleen hajareisin. Hän tuli suutelemaan rintojani ja tarjoili itseään peppu pystyssä Pasille, joka kalu edelleen kovana tavoitteli Johannaa takaapäin. Johanna nytkyi päälläni Pasin tahdissa. Suutelimme ja hyväilimme toisiamme Pasin nussiessa yhä lujempaa ja lujempaa Johannaa takaapäin. Jossain vaiheessa oli tullut esille, että Pasi on todella kestävä siinä vaiheessa kun eka orgasmi on takana ja kieltämättä sille tuntui.

Pasi pakotti Johannan tiukasti päälleni siten, että olimme Johannan kanssa pillut, navat, rinnat ja huulet tiukasti vastakkain. Johanna jäi väliimme Pasinkin tullessa päälleni. Onneksi hän kevensi, etten litistynyt, mutta tuntui yhtä aikaa ahdistavalle, että todella kiimaiselle. Johannan kumpu vasten omaani Pasi rupesi nussimaan jostain oudosta polviasennosta Johannaa vimmatusti, edelleen takaapäin. Johanna vaikeroi ja oli kiehtovaa nähdä toisen nytkyvät kasvot muutaman sentin päässä edessäni. Pasi veteli viimeisiään Johannan lauetessa päälläni. Vedin häntä lujasti itsenäni vasten ja tunsin kuinka orgasmi värisi hänen kehossaan. Johannan pää kouristui kaulaani vasten ja hampaansa satuttivat naarmaisivat ihoani. Pasin lasti sai aikaan vaimeita ynähtelyjä suustaan.

Kaikki kolme makailimme sängyssä hetken ja meitä kaikkia nauratti. Sama ilmiö oli tapahtunut minulle monesti aiemminkin. siis se, että seksi vapauttaa naurun. Se tuntui olevan meille kaikille yhteinen kokemus.

Aika oli lopussa, minua odotettiin pihassa.
--------------

Kerron erikseen niistä tuntemuksista, joita tämä tapahtuma minussa herätti lähipäivinä. Pysykää edelleen kuulolla.

1 kommentti:

  1. Kiva kun kerkisit kirjoittelemaan :) Innolla odottelen lisäkuulumisia ja tuntemuksia. T m45

    VastaaPoista