keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kiitos kannustuksesta.

Hengissä ollaan, vaikkakin huonolla omalla tunnolla seilataan.

Huono omatunto kumpuaa blogin päivittämättömyydestä. Kaduttaa, että aloitin kirjoittamaan koko blogia, koska en ole kyennyt ottamaan aikaa ylläpitoon.

Selityskin tähän löytyisi, mutta jätetään niiden esittely pois turhanpäiväisenä ajan hukkana.

Lupaan palata asiaan viimeistään ensi viikolla.

Anteeksi suuresti. Korostan kuitenkin, että näistä aiheista kirjoittaminen on ollut todella antoisaa ja suuri lukijamäärä kannustaa ottamaan tähän aidosti aikaa.

Olette ihania <3

T. Janita

1 kommentti:

  1. Hei Janita!
    Hienoa että saamme edelleen lukea kokemuksistanne.
    Innolla odottaen - Eerik

    VastaaPoista